lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lauantaiaamun appelsiini-toffeejuustokakku



Perjantai-illalla iski kakuttoman viikon jälkeen tarve tehdä jotain leipomuksia. Olin jo aiemmin bongannut Sofiellalta mielenkiintoisen appelsiini-toffeetäytteen ja sovelsin sitä nyt juustokakuksi seuraavin ainein:

200g pirkka appelsiinituorejuustoa
2,5 dl Flora vispiä
1,25 dl Pirkka kinuskikastiketta (loppujenlopuksi meni melkein koko tuubi koristelut mukaan luettuna!)
vähän vanilijasokeria
1 appelsiinin raastettu kuori
vajaa 0,5 dl appelsiinimehua
4 liivatetta

Sitten kerma vatkaten, sekaan tuorejuusto, kinuski, sokeri ja appelsiininkuoret. Tässä vaiheessa maistoin, onko sopivaa ja töräytin mukaan vähän kinuskia lisää. Ehkä olisi voinut olla toisenkin appelsiinin kuori.
Sitten kylmässä vedessä lionneet liivatteet sulatin appelsiinimehuun ja sekoitin. Käytin 20cm vuokaa.

Pohjan olin tehnyt Lidlin jostain vanilijatäytekekseistä (halvimpia mitä löytyy) ja koska margariini loppui, niin kinuskia käytin myös.

Annoin hyytyä seuraavaan päivään ja yritin koristella kinuskilla ja lauantaiaamuna kokeilemillani suklaamuotin tuotoksilla. Muottiin kokeilin sivellä myös kultapulveria, mutta vähän tuokin vaatisi treeniä. Yöpuku päällä aamupalaa odotellessa ei oikein riittänyt keskittyminen ja kullan ja suklaan tasaiseksi saaminen eikä ulkonäkö olleet prioritetteja, vaan syöminen heti:) Kerrassaan postmoderni pläjäys.



Tähän sopisi myös suklaakiille päälle, olisi kuin fazerinnaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti