Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerroskakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerroskakut. Näytä kaikki tekstit
maanantai 20. toukokuuta 2013
Vappukakkuja
Ohhoh, aika rientää! On jäänyt näemmä päivittämättä vappukakkuja tänne. Eli ensimmäinen on meidän yliopiston laitokselle mennyt (murjottavannäköinen) pandakakku ja toinen meni erään tuttavan vappujuhliin. Ensimmäisessä sisällä mariannella höystettyä suklaatäytettä ja toisessa sitruunaa.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Kastekakkua naapuriin
Tällaisella sain ilahduttaa naapurin uuden tulokkaan ensimmäisiä juhlia. Välissä vadelmatäyte sekä maitosuklaatäyte. Päällä kreemi (pitkästä aikaa tein normikreemin, meinasi hermo mennä levittäessä), vaahismassa ja paljon bling-bligiä. Hieno on nimi pienellä pojalla!
Onnea vielä koko perheelle!
maanantai 20. elokuuta 2012
Kihlajaiskakkuhömpötystä
Nyt lähti lapasesta. Monellakin tapaa! Kaiken alku on ehkä jonkinlaisessa auringonpistoksessa tai muussa hullutuksessa tuossa jonkin aikaa sitten kun käytiin monien vuosien yhdessäelon jälkeen sormustamassa toisemme tuon paremman puoliskoni kanssa. Eikä se riittänyt, mutta kun tupsahti sijaisuus viikoksi samassa koulussa minulle, niin kai sitä nyt kivoille työkavereille voi kerran vuosikymmenessä jotain tarjota, kuulemma. Eipä siinä mitään, minä vaan olin se, joka kakun toteutti (T auttoi leipomaan kaapimalla kaikki astiat).
Ja sitten tulikin ihan urakalla pistettyä äklöimelyyskitchblingblinglovelove-överiksi. En siis ole yhtään punainen-vaaleanpunainen-yhdistelmäihminen, mutta menkööt nyt kerran kun leikkiin ryhdyttiin, niin sanoakseni. Sisällä Fazerina-täyte, päällä vaahtokarkkimassa, joka hikoili ilkeästi illalla kun yötöinä tätä päälystelin. Marsipaani myöskään ei ole oikein elokuun kosteiden kelien kanssa sinut. Mutta glitteriä piti tietty laittaa ja paljon ruusuihin ja sydämiin! Ja tiedoksi kaikille udelleille, täytteen suhde on 1 Flora Vispi vatkattuna ja siihen sekoitetaan 1,5 levyä Fazerinaa.
Ja jotta me olisimme me, kiertää kakkua teksti "All you need is ♥... and beer, food and wine!" Ei sitä hullukaan pelkällä rakkaudella elä, minun pitää ainakin saada tasasin väliajoin jotain masuuni tai tulee kiukku. Mutta tällaista siis tällä kertaa, loppuviikosta taas uudet kujeet.
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Kastekakkua viikonlopun teemaväreissä
Ja jatketaan sini-valkoisella linjalla. Sisällä tässä on maitosuklaatäyte ja oli kivaa kokeilla kermakerroskakkua. Korkeahan siitä tuli ja vaati erinäisiä viritelmiä, jotta sain sen laatikkoon suojaan, mutta toivottavasti säilyi suuremmitta vaurioitta perille.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Rippikakkua
Tänä viikonloppuna ilahduttaa ripiltä pääsijää tällainen kakku diplomaattikreemillä ja kuningatarsoseella höystetyllä vadelmahillolla täytettynä. Päälinen vaahtokarkkimassaa. Kreemijutuissa kokeilin ensimmäistä kertaa marenkivoikreemiä sveitsiläisellä marengilla, jota teinkin (vähän laskuvirheestä johtuen) isomman satsin, josta osan laitoin pakkaseen. Ihan kivaa tököttiä, parempaa kuin peruskreemi.
Tuo tipu tuossa päällä yrittää olla kyyhkynen. Mukaan lähti myös mustakantinen raamattu, jonka voi halutessaan kakun päälle laittaa. Pikeeri oli ihan sopivaa koukeroihin, mutta nuo pallerot tuossa reunassa vaatisivat vähän jytkympää tavaraa, varsinkin kakkua siirrellessä.
Sitten vielä pari tulppaania, joista olen todella ylpeä, keskeneräisestä kukkapenkistä.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Pienen ihmisen nimiäiskakku
Joonas saa tänään nimensä ja juhlaväki pistelee poskeensa tällaista kakkua.
Tässä kävi sellainen semimoka, että piti alunperin olla kaksikerroksinen kakku... Perjantaina kakkupohjia paistellessa ei ihan laskupää toiminut ja eilen piti lisätä keskimmäinen kakku, jotta tulee tarpeeksi syötävää. Nyt vaan sormet ristiin, että pysyy kuljetuksen koossa, kun jostain syystä kakku muistuttaa Pisan kaltevaa tornia... Sisällä tässä mansikka- ja valkosuklaatäytteet, päällä vaahtokarkkimassa.
Esikuvana tämän juustokakun tunnelma, joten keltaista, ruskeaa, narsisseja ja keväisiä valkovuokkoja.
Innostuin myös tuollaisen pikkuihmisen liljankukkaan kietoutuneena näpertelemään, facebook-statuksena "Teen vauvoja".
Onnea Joonakselle hienosta nimestä!
tiistai 1. toukokuuta 2012
Vappu @ CEAS
Centre for East Asian Studies, multiversumin paras paikka viettää vappua :) Hyvää ruokaa ja seuraa auringonpaisteessa. Vaikka kyseisestä puljusta jo valmistuin, olen siellä nyt kolme kuukautta harjoittelijana. Ja vappu sattui sopivasti tähän harjoittelun alkuun. Pyöräytin myös kakun meidän juhlallisuuksiin tuossa sunnuntai-illan ratoksi, bloggareitten tapaamisen jälkeen. Maanantaina aikaisin kävin kaupasta hakemassa sushi-tarvikkeita ja opiskelijaporukalla tehtiin muitten tarjottavien lisäksi myös susheja.
Aamulla kuvat kakusta räpsräps (pitäisiköhän siihenkin keskittyä ja esimerkiksi jotenkin hankkia valaistusta?!), sitten matkaan. Kakussa sisällä vademasoseraita ja sitruunatäytettä.
Tässä vielä muutama kuva meidän vappu-barbequen tarjottavista.
Kiina- ja Japani-boolit.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Aikuiselle serkulle kakkua :)
No niin, nyt on taas yksi serkki täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään... tässä tuntee itsensä ihan vanhaksi! Käväisin Jyväskylän kulmilla kakkuilemassa ja muutenkin sukuloimassa. Tällaista mussutettiin sitten suht pienellä porukalla (mutta minkäs teet, kun kerroskakkuilutti?!)
Sisällä vadelma- ja sitruunatäytteet, joiden kera sipaisu lemon curdia ja vadelmahilloa. Päällä vaahtokarkkimassa ja pikeeripursotteluyritelmät. Myös bling-blingiä pyydettiin :)
Sisällä vadelma- ja sitruunatäytteet, joiden kera sipaisu lemon curdia ja vadelmahilloa. Päällä vaahtokarkkimassa ja pikeeripursotteluyritelmät. Myös bling-blingiä pyydettiin :)
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kermakerroksia
Pikapikaa kyhäsin kerroskakun, sisällänsä mansikkaista vadelmaa sekä tummasuklaatäyte aprikoosihillolla. Yritys hyvä kymmenen saada sellaiset raitakermareunat, jotka olisiva vaalenneet ylöspäin, mutta innostuin kermaa taas liikaa vatkaamaan, eikä tuo keltainen ehkä ole ykkösväri tähän touhuun (esim. sininen, kuten Ebellä täällä on ehkä helpompi kunnon kontrastin luomisessa)
Kaikki koristeet eivät ihan lyhyellä varoitusajalla ehtineet kuivua, mutta kakku selvisi hengissä toiselle koululle kun itse kurvasin siitä sitten toiselle koululle sijaiseksi. Eli aamutuimaan on leppiksetkin vähän pöllämystyneen näköisiä :)
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Kastekakkua Joonalle
Kakkuviikonlopun loppurutistuksia, ei mennytkään kuin koko lauantai 9-22 näppärästi leipoessa. Juft, ammatinvalinta alkaa selkiytyä... ;) Onneksi tuli tähän tehtyä koristeet hyvissä ajoin ja niitä olikin kivaa näpertää. Sisällä valkosuklaata ja mansikkaa.
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Kolmen sortin hääkakkuja
Tänä viikonloppuna on ollut kyllä kakuissa enemmän tekemistä kuin pitkään aikaan. Tuo edellinen marsukakku lähti pe, la nämä hääkakut ja huomenna saa ilahduttaa kaverin pojan kastejuhlaa ja yksiä prinsessasynttäreitä. Nämä kaikki kakut lähtivät siis yhteen ja samaan isoihin hääjuhliin. Pian pitää alkaa taas vääntämään vispilää, joten ihan lyhyesti näistä.
Morsian toivoi hypersupersuklaista kakkua. Tein tällä ohjeella, mutta niin, että käytin 200g suklaata, 3 dl sokeria ja korvasin osan jauhoista perunajauhoilla. Tuli kyllä äärimmäisen tuhtia, painoikin kuin synti! Sisällä sipaisu aprikoosihilloa sekä suklaavoikreemiä tällä reseptillä, joka riittikin joka väliin.
Koristetoiveina valkosuklaakukkia nauhana kakun reunaa pitkin. Alunperin suunnittelin tällaisia, mutta toteutus olisi suuremmassa mittakaavassa ollut aikas lailla mahdottoman hermojakiristävä. No, kummassakin puolensa, mutta nämä kukat on tehty helposta ja ihan hyvin toimivasta valkosuklaamassasta. Kannattaa tehdä toisaan koristeet vasta parin päivän jälkeen (itse tein massan ke ja koristeet pe). Koko kakun päälle en välttämättä laittaisi, sen verran makeaa oli. No, joku toisaalta voi tykätäkkin :)
Kuorute tehty suhteella 2dl kermaa, 260g suklaata. Millac Cold ja Ikean suklaa tekivät vähän tuollaisen hyytelöefektin, piti olla nopea edes tuollaisen pinnan saamiseksi, sillä ei ollut niin juoksevaa kuorute kuin panda+kuohukerma. No, onpahan tuollainen eläväisen suklainen :)
Sulhasen toiveesta prinsessakakkua. Tein diplomaattikreemin suhteella 3 dl vanilijakreemijauhetta, 5dl vettä ja 5dl kermaa, joka riitti matalalla kuvulla 28cm kakkuun. Muuten hyödynsin tätä ohjetta.
Sitten vielä yksi ekstrakakku, jonka sai koristella miten vaan. Sisällä fazerina-maitosuklaatäyte, päällä kreemi ja marsipaani. Häissä myös viiksillä oma osansa, joten erilaiset viikset kiertävät kakkua.
Sulhanen on lakimies, morsian vaikuttaa lääketieteen parissa, siitä nuo pykälää ja kärmestä esittävät jutut. Marriage-teksti tuli mieleen kerran puoliunessa, I can has cheezburger -sivuston teemaisesti... tosin tietty näemmä pistin I ja can sanat väärinpäin :)
Kisulin häntä muodostaa sydämen, onnea hääparille ja kiitos luottamuksesta!
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Tuplaonnea kerroskakussa
Tässä synttäri-valmistujaiskakussa piti päästä kokeilemaan kerroskakun tekoa... Ei onnistunut ilman ärräpäitä.
Täytteenä kiuski- ja vadelmarahkamousset. Päällä vaahtismassaa, jonka tein reilulla määrällä vettä yleiskoneessa. Ei hyvä: taikina imi 2,5 pakettia tomusokeria, joka loppui kesken. Hätävarana käytin sitten perunajauhoja, mitkä myös näyttivät toimivan hyvin. Taas yritin tehdä punaista (piti olla Kiina-teema), mutta taidan luovuttaa, kun menee niin paljon väriä.
Loppujenlopuksi ihan söpö kimalteleva vaaleanpunainen kakku kullankeltaisilla kukilla ja tuplaonni-kirjoitusmerkillä... ja täytekin pysyi lopulta melkein kuosissaan.

Koriste kuivumassa



Täytteenä kiuski- ja vadelmarahkamousset. Päällä vaahtismassaa, jonka tein reilulla määrällä vettä yleiskoneessa. Ei hyvä: taikina imi 2,5 pakettia tomusokeria, joka loppui kesken. Hätävarana käytin sitten perunajauhoja, mitkä myös näyttivät toimivan hyvin. Taas yritin tehdä punaista (piti olla Kiina-teema), mutta taidan luovuttaa, kun menee niin paljon väriä.
Loppujenlopuksi ihan söpö kimalteleva vaaleanpunainen kakku kullankeltaisilla kukilla ja tuplaonni-kirjoitusmerkillä... ja täytekin pysyi lopulta melkein kuosissaan.

Koriste kuivumassa



Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









































