Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakunkoristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakunkoristeet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen Vihainen lintu

Eli ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan angry bird -kakkua, pommilintua heti alkuunsa. Sisällä laktoosittomasta vispikermasta ja valion valkoinen rahkasta (oli muuten aika turhanpäiväistä tavaraa) tehty täyte, mansikkasosetta ja kokonaisia mansikoita omasta pakkasesta. Nokka ja tuo antenni tuettu cocktail-tikuilla ja tehty marsipaanista, joka on ihan mahtimönjää, kun pitää muotonsa kutakuinkin hyvin.












Lyhyestä virsi kaunis, joten onnea Tuukka! :) 
Alla vielä pikkukisu huomisen kakkuun... Tuo roska kissan nenässä on perhonen.



tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kukei


Tässä hieman viikonlopun preludia. 
Pakko laittaa pikkuisen sokerimassakukkasia tänne, kun oikeat eivät vielä kuki :) 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Isompien liljojen ohjevinkkivinkkinen

Tässäpä tapa, jolla tein näiden hääkakkujen liljat, kun tahdoin vähän isommat kuin tavallisesti. Sydänmuotin kokoa vaihdellen saa liljojenkin kokoon variaatiota aika helposti. Näistä tuli n. 10-15cm halkaisijaltaan.























Sitten vaan lisää väriä, syvyyttä ja hilettä ja helmiäistä. Itse teen nykyään heteet riisinuudelista ja niihin päät pyörittelemällä esim. marsipaanista.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Myskimalva(hko)

Tässä ohjeessa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. 
Edustavampia lopputuloksia nähtävissä vähän "puuteria" saaneena mm. tässä Hello Kitty -kakussa.











Pikapionit

Tässä kehittelemäni pikapioniohje. Pikaisen näistä tekee se, että käytän kukka- ja piparkakkumuotteja enkä tee terälehtiä yksitellen. Tässä ja parissa muussakin kukkavinkissä on nyt tällainen marjapuuronpunainen sokerimassa, koska jäi yli hääkakun liljoista.


Aluksi oli kaksi piparkakkumuottia ja kaksi kukkamuottia. (Itseasiassa taisin käyttää tuota pienempää noista ja sitten sen vielä pienempää kaveria. Kaipa tärkeintä on, että ovat sopivassa suhteessa toisiinsa.) Sokerimassan määrä ei vastaa kukkaan käytettyä määrää.



Pieni pallura jo oikealla odottelee pienimmän kukkasen reunojen ohentelua.




Liimaa kehiin (oli pakko hakea uutta, kun vanha loppui. ei osaa olla ilman) ja terälehdet palluran ympärille.




Ja simsalabim, nuppu/keskusta.




Isompi kukka taas ohueksi. Voi käyttää myös alemmissa kuvissa käytettyä värkkiä saamaan vähän eloa reunoihin. Tämä kukka laitetaan samoin kuin edellinen, mutta terälehdet jäävät avonaisemmiksi.




Seuraavaksi ensin pienempi ja sitten lopuksi isompi piparkakkumuotilla otettu kukka työstetään kuvassa olevalla marsipaanivälineellä keskustasta terälehtiinpäin aika ronskisti painamalla ja vetämällä, jotta tulee tekstuuria reunaan. Sitten tähänastinen tuotos taas liiman kanssa tuohon päälle ja nostelemaan reunat ylös. Vähän reunoja pitää rypyttää, mutta jokainen huomatkoon parhaan tapansa.



Ja pioni valmis kuivumaan ja myöhemmin saamaan jotain tingeltangelia niskaansa. Itse ruiskin helmiäisspraylla ihan vain siitä ilosta, että löysin sitä taas paikallisesta.

Rock Candy... jos hyvin käy

Ajattelin tänne illan ratoksi vähän päivitellä ohjeita ja kokeiluja. Tämä tässä postauksessa oleva lukeutuu jälkimmäisiin, eli rock candy, johon sain Neiti Näpertäjältä inspiraation (on muuten aika uskomattoman hieno kakku tuossa linkin takana myös).

Alla muutama vaihekuva ja mahdollinen tulos selviää ehkä myöhemmin tai sitten otan revanssin tämän sokeritouhuilun kanssa. Neiti näpertäjältä löytyy linkki ohjeisiin, jotka tosin ovat englanniksi. Päivitän tämän postauksen, jos jotain valmista lopputuloksestani tulee.











Edit. Ei ihan mennyt niinkuin Strömsössä... eli uusi kokeilu kehiin, mutta vasta myöhemmin.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Hääkakun koristeet

Sain räpeltää ystävien häihin kakun päälle jos jonkinmoista horsmaa. Valkosuklaajuustokakku tuli paikan päältä pitopalvelulta, joten siihen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Kakku kalpeni morsiammen rinnalla, vaikka olikin todella hyvää.





Pääkoriste on hieman kiireellä helteellä tanskanreissun jälkeen tehty, joten ekat sydämet eivät pysyneet pystyssä... sitten värkkäsin sisään vähän rautalankaa ja kuivattelin koristetta vielä tuulettimen alla, niin pysyi välttävästi kasassa, vaikka epätasaiseksi jäikin. Taakse viritin vielä läpinäkyvästä cocktailtikusta pätkästyn palasen, niin pysyi varmasti pystyssä...




Kuvat ovat hääkuvaajan ottamia. Sain morsiammelta näitä käyttööni, joten voin tänne omaksi muistoksi arkistoida.




Tätä kisaa otettiin muistaakseni parikin erää, kun ei kerralla selvinnyt :) Mahtikivat häät tulevat mieleen, kun näitä katselee. Onnea vielä ja taas kerran!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Hello Kitty ja ponikoriste

En malttanut olla laittamatta näitä koristeita tänne erikseen ennen kuin päätyvät huomisen kakkuihin juhlistamaan synttärisankarineitejä.

Eli Hello Kitty, jolle on muutama kesäkilo jo ehtinyt kertyä. Voin kertoa, että kofeeiinista tärisevät kädet (perusmäärä aamukahvia...), lämmin ilma sekä pienet yksityiskohdat eivät sovi yhteen...



Ja poni, josta ei nyt oikein osannut varmaksi sanoa, onko sittenkin virtahepo (se tuli mieleen ennen yksityiskohtien lisäämistä). Hieman tuo keskivartalo on vähän lysyssä. Kyseinen polle tuo mieleen oman laitumella huitelevan möllykkäsuomenjunttivuokrahevoseni, joka on löytänyt ihastuksen pikkuisesta russ-ponista. 



Kertakaikkinen kultakavio. Huomenna pitää kakun päälle lisätä joku tuki, sen verran painava heppa on, että uppoaa pian täysin kakun syövereihin... Taitaa olla laidunkausi tehnyt tehtävänsä :)



Nyt nukkumaan, jotta jaksaa huomenna pursotella kakkuja ja myllätä puutarhaa. Tässä vielä heppakaverini, joka onkin jo kerran aiemmin tainnut esiintyä täällä:





tiistai 3. toukokuuta 2011

Hello Kitty ja ruusuja / Hello Kitty and roses

Tässäpä muutama satsi kakun koristeita. Tällä viikolla lähes kakkusuma, mutta kaipa tästä selvitään :)


Tällainen basic Kitty menee pikkuneidin huomiseen synttärikakkuun. En alkanut hifistellä mitään, kun eka Hello Kitty kyseessä. Toiveena oli Kitty ja jotain oranssia.

Sitten vielä muutama ruusu... mikähän siinä on, että näyttävät aina kuvissa toispuoleisilta ja oudoilta, vaikka itse on livenä niihin lähes tyytyväinen?
Valkoisissa värinä iced pink ja valmiiksi pinkeissä suihkaisu helmiäistä.






Tässä vielä kuva uudesta parhaasta ystävästäni, vielä paketissa tosin... arvaatko jo, mikä on kyseessä? :) 



*** 

Here are some decorations I made yesterday. Hello Kitty is for a birthdaycake. Little girl's wishes were "Hello Kitty and something orange"... Well, now almost everything seems to be orange:)
Roses are for the cakes I will be making for thursday and for the weekend... This week is quite busy, all together five cakes if I have counted right.

The colour in white roses is iced pink and the pink ones have lustre spray on them... It always seems that the roses are somehow weird in the pictures, but have to say that they are almost okay in live.

The last pic is of my new best friend. Quess what it is? :)

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Lootukset ja Buddha

  Huomista kakkua varten tein tällä viikolla niska jumissa erilaisia koristeita. Opiskelen siis Turun yliopistossa Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, joten koristeet luonnollisesti suuntautuivat itään.


Buddhaa tehdessä kokeilin ensimmäistä kertaa marsipaania... ihan jees hahmojen muotoiluun, mutta sokerimassan kuivuminen on kukkasissa kyllä todella ylivoimainen (hyvine ja huonoine puolineen). Lootukset siis sokerimassaa.


Värjäsin marsiapaanin ruskeaksi ja lopuksi kultaista ja pronssista tomuväriä päälle. Pallerot päässä ovat nonparelleja... vaikka tuli ihan hieno, niin kyllä noitten yksitellen latominen ukkelin päähän oli vähän sellaista, no, hullua?
Sen verran on Buddha painava, että pitää viritellä joku tuki, ettei uppoa kakkuun ihan täysin.


Tässä vielä lootus kuvissa. Seuraavaksi vinkkejä siitä, miten sen nyrhäisin kokoon. Vähän on vielä tekniikassa hiomista.


Käytin terälehdissä siis sydänmuottia ja ohensin reunat. Terävä pää jää terälehden pääksi. 



      

Alimpaan kerrokseen käytin viisi terälehteä. Liimailin ne yhteen syötävällä liimalla. Olisi saanut olla hieman ohuempi terälehti tuosta suuremmasta osasta, sen verran paksuksi tuo keskiosa jäi.


     

Sitten värjäilin lehdet käyttämällä Piony rose+kristallipulveria päihin ja keskelle Iced Pink-väriä ja jätin kuivumaan. Tein taas viisi terälehteä seuraavaan kerrokseen vessapaperirullasta valmistamaani muottiin. Värjäsin ja annoin kuivahtaa seuraavan vaiheen ajan.


    

Sitten tein keskiön. Keltaisesta massasta tuollaisen klöntin ja käyttämällä pienempää sydänmuottia tein viisi terälehteä.

    

Ohensin myös tästä reunat, värjäsin ja liimasin keskiöön. Jotta nuo lehdet tuossa pystyssä pysyvät, voi kehittää erilaisia virityksiä.


    

Tässä valmis keskiosa, leikkasin tuon alaosan siitä pois samalla tavalla kuin ruusuissa. Tämän jälkeen liimailin toisen kerroksen isoja terälehtiä kuppiin ja tuin ne foliolla.


   

Tein vielä pieniä terälehtiä kuivumaan ja hetken kuluttua liimasin ne suurempien päälle ja tuin. Lopuksi liimasin kuivahtaneen keskiosan paikalleen.