perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulutunnelmissa

Tässä menneinä päivinä pakersin pandakakun laitoksemme pikkujouluihin. Lukemisesta uupunut panda on teemana siksi, että opiskelijajärjestömme on Taotao. Pandakakkuna toimi punaviini-suklaakakku tällä ohjeella. Kyseessä siis periaatteessa kahvikakku, josta ainakin samana päivänä pystyi punaviinin jäljittämään. Seuraavana päivänä se hedelmäisen hapan vivahde olikin jo kadonnut. 

Lisäksi näpertelin isän remonttifirman joulutervehdyksiksi hieman remonttipipareita. Kun kerran vuodessa läträä pikeerin kanssa, on paljon opittavaa ihan tekniikassa kuin muun muassa kärsivällisyydessä. Näistä tuli tällaisia sarjakuvahenkisiä ja tuo sulanut lumiukko on mielestäni aina tosi symppis.



















































keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tohtoriopintokakkua


Sattuipa tässä niin, että sain neljän vuoden "kakun" yliopistossa tohtorikolutusta varten ja sitä sitten vaadittiin juhlistamaan kakulla. Pikapikaa kyhäsin tällaisen kirjakakun, jossa kaikki tarvittava opintojaan aloittavalle (How to survive PhD? -kirja Kiina-henkisesti pienenä punaisena kirjana, PhD for Dummies ja PhD ABC). Sisällä Rouva V:n kaakaovoipohja ja suklaakreemiä, joiden kera vatkasin kermavaahtoa erilliseen keppoon. Kerrankin aurinko suostui pilkistämään ja sekös hankaloitti kiireistä kuvaajaa.








Kastekakku Aavalle


Vanha ystäväni otti ja lisääntyi tässä syksyllä ja nyt sain tehdä pikku-Aavan kastejuhlaan kakun. Pupua toivottiin, kun vauvaa ei haluttu syödä :) Sisällä lakka-valkosuklaatäyte tumman kaakaovoipohjan välissä.













Isänpäiväkakkuja

Kahdensorttista isänpäiväkakkua. Toinen ystävän pyynnöstä, alempi omalle super-isälle. Kumpaankin laitoin Kinuskikissan hopeatoffeetäytteen.



















Syksy saapuu

Syksyistä kakkua äiteen töihin. Täytyy jopa myöntää, että ei pienintäkään muistikuvaa sisällöstä...








Rengasta

Nyt tulee kakkua jos toistakin. Tässä ensin pieni rengaskakku isukin firman piikkiin. Sisällä muistaakseni perus maitosuklaatäyte ja vadelmahillo.








sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kakkukavalkaadi

Nyt tulee enemmän ja vähemmän kakkuja, joita toukokuusta tähän päivään olen tehnyt. Facebookiin on omiin kuviin ollut niin paljon näppärämpi laittaa, että blogi on elellyt valitettavasti vähän hiljaiseloa.

Kesälomaa olen yrittänyt pitää kakkuilusta ihan jo sen takia, että inhoan kesäkuumalla ja kauniilla keleillä mitään keittiössä häärätä saati sitten limaista sokerimassaa käsitellä. Kuitenkin muutama Tärkeille Ihmisille tuli tehtyä. Syksykin jatkuu todennäköisesti vähän (tai paljon) vähäisemmällä kakkutahdilla, sillä opiskeluprojektit vievät melkeimpä 24/7 ja lopun ajan ajattelin pyhittää "omalle laatuajalle". Mutta muutamia silti tuloillaan, joten palataan asiaan...




































































Ps. Onni- ja Enni-kakku eivät menneet samaan paikkaan ;)