tiistai 28. helmikuuta 2012

Aikas herkut sitruunamuffinssit

Pakko pistää tänne jemmaan ohje, kun olen pari päivää mussuttanut muffinsseja. Onneksi ne loppuvat, muuten ei olisi tälle puputukselle tullut loppua! Kuvankin muffinssista on joku jo haukannut palan. Päällä rinsessakakun jämäkermat.


Sitruunarahkamuffinssit
(pellillinen isoja muffinsseja, Eben ohjetta mukaellen)

6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
200 g voita
4 dl sokeria
4 kananmunaa
1 prk Valion sitruunarahkaa
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi, lisää kananmunat yksitellen. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sokerin kuori. Lisää rahka, mehu ja kuivat taikinaan sekoittaen.
Paista 200 asteessa 12-15min (meikäläisellä meni vähän kauemmin, kun oli sen verran isoja muffinsseja)


Omnomnom!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ruotsin rinsessalle kungliga kakkua

Tällaista meni sitten äipän töihin, jossa tädit yrittävät aina kuumeisesti kakkutekosyitä keksiä :) Välissä diplomaattikreemiä ja vadelma-kuningatarhilloseosta. Eilen pursotuksia laitellessa tuntui ihan kuninkaalliselta katastrofilta, mutta luotto on syöjiin kova, että kakku katoaa varmaan alta aikayksikön.








Ruusut sentään onnistuivat :) Itsetehty vaahtokarkkimassa toimi näissä erityisen hyvin tekopäivänä. Jos tekee seuraavina päivinä, on massa varmaan liian kuivaa ja murustuvaa.




Pionillaaksosta löytyy kenkäohjeet. Tässä juuri kävi tuo murustuvuusongelma vaahtismassassa. Ihan hauska oli kuitenkin näitäkin töppösiä päästä kokeilemaan.




Reunaan piti tulla ranskanliljat, mutta jostain syystä kermavaahto teki oharit ja oli liian löysää: hienojen koukeroitten sijaan tuli norsunpäät ;) Onnea kuninkaalliselle perheenlisäykselle siis!

Ps. piti muistuttaa, että arvontaa on vielä sellainen viikon verran jäljellä.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Brasilia-kakkua



Brasiliaan lähtijälle läksiäiskakkua. Aikataulu oli sen verran tiukka, että mielikuvitus pitäytyi nyt vaan lipussa. Sisällä kakussa on vadelmatäyte (2 Flora Vispiä, purkki vanilijarahkaa, vanilijakreemijauhetta, vadelmaa ja sokeria maun mukaan).




Iltavalaistus ei ole koskaan otollinen. Pikkuisten valkoisten palleroiden pitäisi olla tähtiä, mutta niihin ei meikäläisen näpit pystyneet. 








Pitäkääs lähtijät huoli itsestänne ja hyvää komennusta :)

torstai 23. helmikuuta 2012

Talvipäivän lohipitsaset

Tällaista raavin kokoon kaapinperukoilta: Lohi-punasipulipitsaset. Pohjana toimii tortillapohja, joka käy hyvin myös laiskan leipurin pitsapohjaksi muillakin täytteillä (ja tulee siitä kivan rapeaakin). Päälle sipaisin Cremé Bonjourin valkosipuli&yrtit tuorejuusto(?)valmistetta, savulohta, punasipulia ja vielä juustoraastetta.



Pitsa paistui 175 asteessa kunnes oli hieman saanut väriä. Pohjasta tulee mainion rapsakka ja savulohi sopii hyvin tuorejuustojutun kanssa. Toinen vaihtoehto olisi ranskankerma + mausteita, mutta nyt tämä sattui löytymään nurkista. Nyt paistuu uunissa kokeilevan keittiön lohipiirakka, johon laiton loput bonjourit, pari kananmunaa, lopun lohen, juustoraastetta punasipulin silppuna ja vähän sitruunasuolaa ja mustaapippuria. Pohja tuli kyhättyä kokoon jauhoista, pikkupalasta margariinia, juustoraasteesta ja kananmunasta, saas ny kahtoo mitä siitäkin tulee.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Vinoa Hello Kittyä synttärisankarille



Nyt tuleekin sitten kuvapläjäys Hello Kittyä, koska tätä kakkua oli todella kiva tehdä ja pitkästä aikaa jotain aivan uutta kokeilussa. Elikäs kaakaoinen pohja ja sisällä yhdellä liivatelehdellä lisätty Irish Coffee -täyte. Alimmainen kakku tehty 20cm vuokaan, ylempi 15cm. 




Hello Kittyn uusi koti on ihan kaksinumeroisen iän täyttävän synttärisankarin luona. Vapaat kädet sain ja päätin kokeilla tuota vinoa kakkua. Ohjeita sen tekemiseen löytyy mm. topsy turvy cake tai mad hatmaker's cake hakusanoilla. Itse muokkasin muuten kakun vinoon muotoonsa ja alakakun yläkakun syvennyksen, mutta sivureunat kavensin vasta täytteen hyydyttyä (liian litkua olisi ollut täyttää ilman reunoja)
















Onnea synttärisankarille!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Arvontaa, identiteettikriisiä ja kävijämääriä

Hei kaikki sivuilleni bittiavaruudesta tupsahtaneet: Kiitos teidän, jo yli 20 000 kävijää on blogilleni kertynyt, hiphei! Sen ja vähän muunkin kunniaksi ajattelin kun-muutkin-niin-määkin-arvonnan aloittaa. Eli kommentoimalla tähän vaikka terveisesi, toiveesi tai parannusehdotuksesi lasken sinut mukaan pienen keväisen tervehdyksen arvontaan.




Arvonta-aikaa on kaksi viikkoa, elikäs (jos ja kun muistan) 6.3. 18:00 mennessä tulleet kommentit lasketaan mukaan. Onnea jokaiselle, vaikkei ihan loton jättipotista ole kyse :)




Tuo yllämainittu muukin asia on se, että perjantaina ovat saaneet vihdoin yliopiston byrokratiakoneistossa merkittyä opintorekisteriin valtiotieteiden maisterin tutkintoni. Eli jeee, valmiita ollaan! Tosin identiteettikriisi johtuu siitä, ettei tässä oikein tiedä, minä päivänä sitä mitään juhlistaisi, koska varsinaiset paperit ovat vielä tuolla opinahoni syövereissä.... no, ehkä sitä voi jo tituleerata itseään maisteriksi ja poksauttaa sen kunniaksi ja suunnata kohti filosofian maisterin tutkintoa (ei opiskelu opiskelemalla lopu!).



Uusi ystäväni, joka on edelleen hengissä. 
Kevät tulee ja pian saa nautiskella puutarhassa touhuamisesta: hyviä aurinkoisia päiviä kaikille!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kastekakkua pikkumiehelle

Tällaisen sain näperrellä tuttavien pojan ensimmäisiin juhliin. Toiveina olivat varpaat, paljon pikkukukkia, lumihiutaleita sekä esikoisen toiveesta myös auto. Purppurahelmen pienissä häissä -kakku toimi inspiraationa. Sisällä mansikkasosetta ja mascarponella höystettyä kermaa.










Jalkapohjat tehty tennareitten pohjien kaavalla ja varpaat tyllien avustuksella.



Autot ei ole kyllä minun vahvuuteni :)



Onnea koko perheelle!