perjantai 29. heinäkuuta 2011

Valko-lilat hääkakut

Puuh... vähän aikaa sitten sain ihan ehka ekat hääkakut luovutettua uuteen kotiin. Kyllä pienellä ihmisellä on paljon opittavaa! Nyt saa sitten jänskättää, että maistuuko ja riittääkö.

Muutamia kuvia ehdin kokoamattomista kakuista napsimaan. Nämä 40cm, 30cm, 24cm ja 20cm kakut päätyvät lopulta hääpaikalla sellaisen kerroksittaiseen telineeseen (en tiedä miten aikovat nuo kakut keihästää). Kukat tulevat kulkemaan nousten vasemmalta oikealle ja päälimäiseen kakkuun tietysti koriste.



Sisällä kakuissa on mustikka-valkosuklaa-sitruunatäytettä, kuten koekakussa. Päällä ekstravalkoista marsipaania ja kivasti levittyvää voikreemiä (kiitos Rouva V, pelastit ainakin osan päivästä :D)




Alimmassa kakussa sitten leveyttä piisaa, muttei korkeutta ihan niin paljon kuin muissa. Erinäisillä virityksillä onnistui pohja, kokoaminen sekä kuljetus. Iso kiitos isälle jälkimmäisen järjestelyssä! Ei silti noitten yli 30cm kakkujen teko kääretorttulevyistä mitään hirmu kivaa ole.... 

Mystistä on, että miten ihmeessä noin isoja kakkuja oikeasti kuljetetaan... saati säilytetään perusjunttijääkaapissa (Tämä mahtui juuri ja juuri...)




Tässä pääkoriste, Pionilaaksolta apinoitu. Varmuudeksi tein kaksi, elleivät kuljetuksesta selviä. Onneksi ostin CMC-jauhetta, auttoi kummasti massan kuivumisessa, vaikka oli se silti hankalaa tässä kosteudessa.  Sisään virittelin rautalankaa tueksi. Mukaan laitoin myös lisäkukkasia, jos aika jättää kakunpäällä olevista. 



Tässä vielä gluteeniton ja laktoositon kakkunen. Itse itseasiassa pidän ehkä vielä enemmän tästä vaaleamman lilasta pursotuksesta. Varsinaiset reunapursotukset ei olleet mitään herkkua, jotenkin meni hermo kaikesta rähmäkäpäläjäljestä... 

Mutta loppu melko hyvin kaikki kohtalaisesti. Säilyin suuremmilta katastrofeilta ja alussa mainittuja jännistysaspekteja lähden tässä karkuun ja sukuloimaan!

Muoks: Tässä vielä kuva morsiammen olan takaa kuvattuna ja kukkien jäädessä toiselle puolelle. Vähän vielä pursotukset harmittaa, mutta kai näin kaukaa katsottuna menettelee. Kivaa nähdä oma "työnsä" telineessä.


3 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavat kakut!! Hyvin onnistuneita ja tyylikkäitä:) Karkumatkasi ihan turhaa;)mutta kivahan niitä sukulaisiakin on välillä nähdä:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hieman oli tosissaan jännitystä ilmassa, ensimmäinen suuri projekti. Pelot osoittautuivat turhiksi, mutta pieni Keski-Suomen visiitti kauniine järvine kaikkineen oli ihan mukava myös :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kivan näköisiä kakkuja! Täytyy poiketa täällä toistekin :)

    VastaaPoista