Sattuipa tässä niin, että sain neljän vuoden "kakun" yliopistossa tohtorikolutusta varten ja sitä sitten vaadittiin juhlistamaan kakulla. Pikapikaa kyhäsin tällaisen kirjakakun, jossa kaikki tarvittava opintojaan aloittavalle (How to survive PhD? -kirja Kiina-henkisesti pienenä punaisena kirjana, PhD for Dummies ja PhD ABC). Sisällä Rouva V:n kaakaovoipohja ja suklaakreemiä, joiden kera vatkasin kermavaahtoa erilliseen keppoon. Kerrankin aurinko suostui pilkistämään ja sekös hankaloitti kiireistä kuvaajaa.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Kastekakku Aavalle
Vanha ystäväni otti ja lisääntyi tässä syksyllä ja nyt sain tehdä pikku-Aavan kastejuhlaan kakun. Pupua toivottiin, kun vauvaa ei haluttu syödä :) Sisällä lakka-valkosuklaatäyte tumman kaakaovoipohjan välissä.
Isänpäiväkakkuja
Kahdensorttista isänpäiväkakkua. Toinen ystävän pyynnöstä, alempi omalle super-isälle. Kumpaankin laitoin Kinuskikissan hopeatoffeetäytteen.
Rengasta
Nyt tulee kakkua jos toistakin. Tässä ensin pieni rengaskakku isukin firman piikkiin. Sisällä muistaakseni perus maitosuklaatäyte ja vadelmahillo.
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Kakkukavalkaadi
Nyt tulee enemmän ja vähemmän kakkuja, joita toukokuusta tähän päivään olen tehnyt. Facebookiin on omiin kuviin ollut niin paljon näppärämpi laittaa, että blogi on elellyt valitettavasti vähän hiljaiseloa.
Kesälomaa olen yrittänyt pitää kakkuilusta ihan jo sen takia, että inhoan kesäkuumalla ja kauniilla keleillä mitään keittiössä häärätä saati sitten limaista sokerimassaa käsitellä. Kuitenkin muutama Tärkeille Ihmisille tuli tehtyä. Syksykin jatkuu todennäköisesti vähän (tai paljon) vähäisemmällä kakkutahdilla, sillä opiskeluprojektit vievät melkeimpä 24/7 ja lopun ajan ajattelin pyhittää "omalle laatuajalle". Mutta muutamia silti tuloillaan, joten palataan asiaan...

Ps. Onni- ja Enni-kakku eivät menneet samaan paikkaan ;)
maanantai 20. toukokuuta 2013
Vappukakkuja
Ohhoh, aika rientää! On jäänyt näemmä päivittämättä vappukakkuja tänne. Eli ensimmäinen on meidän yliopiston laitokselle mennyt (murjottavannäköinen) pandakakku ja toinen meni erään tuttavan vappujuhliin. Ensimmäisessä sisällä mariannella höystettyä suklaatäytettä ja toisessa sitruunaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)