tiistai 14. helmikuuta 2012

Fazerina-kakku ja Brush Embroidery -kokeilu



Taasen hakusessa täydellisen sileä kakun pinta, mutta kaipa sitä tavoitteita täytyy olla, joten pitää jättää aina parannettavan varaa ;) Sisällä tässä äitin töihin lähteneessä kolmannessa vaaleanpunaisessa unelmassa on Fazerina-täyte tavallisten sokerikakkupohjan välissä sekä vaahtismassa päällä. 

Fazerina-täyte yhteen väliin, simppeli ja hyvä: 
Vatkaa yksi purkki Flora Vispiä ja sekoita yksi sulatettu Fazerina-levy sekaan. 
Luonnollisesti suklaisuutta saa säädettyä lisäämällä suklaata. 




Taas oli leipuri hieman laiska koristellessaan illalla myöhään kakkuja: tarvitsin suht tuhtia pikeeriä edellisen kakun koristeluun, joten en jaksanut tehdä kahta eripaksuista. Vaikuttaa siltä, että tähän Brush Embroidery -tekniikkaan tarvittaisiin vähän löysempää pikeeriä sekä jämäkämpi pensseli. Jos ohjeita haluaa, tekniikan nimellä löytyy googlettamalla hyvin ohjeita (periaatteessa siis pikeerillä pursotetaan raita ja sitä pensselillä levitetään). Ensimmäinen kuva tuo ehkä parhaiten kuviot esille. Näytti luonnonvalossa oikein herkältä, vähän pitsimäiseltä tuo kuviointi. 




Do diin, sitten olisikin pieni lepohetki (lue: uskontotieteen gradun tutkimussuunnitelman kirjoittaminen) edessä ja iltapäivällä pääsee lotraamaan suklaakuorutuksen yhteen kakkuun. Kävijämäärät blogissani raksuttaa mukavasti kohti 20 000, kiitos siitä kaikille tänne eksyneille! Lisäksi Aasian opintojeni maisterinpaperit pitäisi parin viikon kuluttua putkahtaa postilaatikkooni, niin luvassa on tällaisten juhlatekosyiden takia varmaankin arvontaa. Joten pysykääs kanavalla, jos siellä joku sattuu olemaan...

Ja vielä mainosta: 
Kaikille opiskeleville tiedoksi, että vielä on aikaa hakea Turun yliopiston englanninkieliseen Aasia-opintojen maisterikokonaisuuteen! Kannattaa meinaan, on mahtipaikka, kiinnostavat aiheet, hyvää opetusta ja loistava opiskeluporukka. Pistäkäähän korvan taakse :) 

1 kommentti:

  1. Todella kauniit koristelut yksityiskohtineen. Olen myös ihastellut tuota tapaa jo pitkään, mutta ei ole vielä tullut tartuttua pensseliin :) Näyttää kyllä onnistuneen sinulla hienosti!

    VastaaPoista