Sattuipa tässä niin, että sain neljän vuoden "kakun" yliopistossa tohtorikolutusta varten ja sitä sitten vaadittiin juhlistamaan kakulla. Pikapikaa kyhäsin tällaisen kirjakakun, jossa kaikki tarvittava opintojaan aloittavalle (How to survive PhD? -kirja Kiina-henkisesti pienenä punaisena kirjana, PhD for Dummies ja PhD ABC). Sisällä Rouva V:n kaakaovoipohja ja suklaakreemiä, joiden kera vatkasin kermavaahtoa erilliseen keppoon. Kerrankin aurinko suostui pilkistämään ja sekös hankaloitti kiireistä kuvaajaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muotokakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muotokakut. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Rengasta
Nyt tulee kakkua jos toistakin. Tässä ensin pieni rengaskakku isukin firman piikkiin. Sisällä muistaakseni perus maitosuklaatäyte ja vadelmahillo.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Vappukakkuja
Ohhoh, aika rientää! On jäänyt näemmä päivittämättä vappukakkuja tänne. Eli ensimmäinen on meidän yliopiston laitokselle mennyt (murjottavannäköinen) pandakakku ja toinen meni erään tuttavan vappujuhliin. Ensimmäisessä sisällä mariannella höystettyä suklaatäytettä ja toisessa sitruunaa.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Pizzaa... kakkua... pizzaa?
Paikallisen pitserian uusien tilojen avajaisia juhlistamaan pitsantekijä-Calatassaray-faneille meni tällainen. Ideoita pitsaan googlailin ja esimerkiksi Purppurahelmeltä sain idean käyttää vadelmahilloa tomaattikastikkeena ja valkosuklaaraastetta juustona. Pohjan tein viiden munan kanssa noin 28 senttiseen vuokaan ja laitoin yhden täytevälin suklaatäytettä ja persikanpaloja.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Possua!
Tällaista vaahtispäälysteistä possua tällä kertaa. Possu on syönyt sisäänsä persikka-mangotäytteen, josta jotenkin hedelmäinen maku pääsi yön yli makoiltuaan kaikkoamaan. Ovat kai niin mietoja, että olisi pitänyt enemmän hedelmiä mukaan soseuttaa. Täytyy ensi kerralla muistaa. Hyvin oli kuulema kelvannut, päivänsankari oli ollut tyytyväinen ja opehuoneen opet päässeet jämille. Nyt muutamassa kakussa olen päättänyt, että kreemittäminen saa jäädä väliin, jos kakku menee tarjolle hetimiten: kreemi on yleensä niin äklömakeaa varsinkin vaahtiskerroksen kanssa, että maku saa nyt ajaa sileyden ohi.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Yellow submarine
Sieltä ne John, Paul, George ja Ringo kurkkivat kakkupaperiprinttinä. Hieman teki tuo kreemi tenän eikä jähmettynyt, mutta hengissä selvittiin suurinpiirtein. Ja juuri ja juuri sain tuollaiselle siniselle piirakka-alustalle mahtumaan. Onnea siis synttärisankarille, oli ilo ja mieluisa kunnia päästä kokeilemaan tällaista projektia!
lauantai 29. syyskuuta 2012
Viikonlopun kakkukimara
Vähän vihaisia lintuja ja yksi siili oli ohjelmistossa. Perjantaipäivä menikin sitten rattoisasti kakkuillessa.
Sure whipillä päälystetty persikkatäytteinen kakku, joka esittää vihaisten avaruuslintujen planeettaa. Pakkaseen meni tämä yksilö kaverin perheen pojan synttärijuhlien ja oman ystäväni häiden päällekäisyyksien takia. Rouva V tuossa suositteli, että Sure whipin pitäisi aikas hyvin säilyttää muotonsa pakastettuna. Tuohon päälle sitten voi ruiskia marsipaanista tekemiäni allaolevia tipusia parhaaksi katsomalla tavallansa.
Samaiselle sankarille pyydettiin marjaisella täytteellä vielä keltaista vihaista lintua. Sellainen sitten tehtiin. Kummassakin kakussa on munaton pohja, jonka ohje on myös Rouva V:n suosittelemana muistaakseni jostain Ulla Svenskin leivontakirjasta. Eli tyyliin voita, sokeria, murskattua banaania, ruokasoodaa, leivinjauhetta, peruna- ja vehnäjauhoja.
Sitten vielä suklainen siili löysi kotinsa Me&I-vaatekutsuilta. Ei mitään kummempaa tarvinnut kuulema, joten kakun esikuva täältä. Vielä on Spikey-silissä tomusorkerit päällä... Ja ahahahaa! Tajusin vasta nyt kuvaa katsoessani, että tuossa keskelläkin olisi pitänyt olla piikki :D Otin tuon kuvan sabluunan meinaan sellaisesta samettitakin rinnuksesta ja yksi piikki jäi sitten tietty vetoketjun kohtaan. No, kuulema tämä kaakaopohjainen suklaakreemillä ja vispikermalla täytetty kakku oli hyvää.
Sitä myös mietin, että miten sitä saisi tuon suklaakuorutteen suklaan sulamaan aivan idioottivarmasti sinne sekaan? Minulla kun tuppaa jäämään aina pieniä sulamattomia paloja sinne?
Jep, tällaista siis tällä kertaa.
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Ensimmäinen Vihainen lintu
Eli ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan angry bird -kakkua, pommilintua heti alkuunsa. Sisällä laktoosittomasta vispikermasta ja valion valkoinen rahkasta (oli muuten aika turhanpäiväistä tavaraa) tehty täyte, mansikkasosetta ja kokonaisia mansikoita omasta pakkasesta. Nokka ja tuo antenni tuettu cocktail-tikuilla ja tehty marsipaanista, joka on ihan mahtimönjää, kun pitää muotonsa kutakuinkin hyvin.
Lyhyestä virsi kaunis, joten onnea Tuukka! :)
Alla vielä pikkukisu huomisen kakkuun... Tuo roska kissan nenässä on perhonen.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Muumipappakakku
Martin kaveriksi lähtee synttärijuhliin tänään muumipappa. Tein noin pellin kokoisen kakkupohjan ja siitä veistelin sitten papan näköisen (tai jotain sinnepäin) hahmon. Täytteet väliin ja kreemi+marsipaani päälle. Pappa maistuu valkosuklaalta ja vadelmalta. Silmät olivat jokseenkin hankalin osuus ja vähän papalla ne ovatkin vähän vinksinvonksin ja pullollaan. No, hauska projekti kaikenkaikkiaan.
Martti vol.2
Tällaista Marttia tällä kertaa. Sisällä mansikka- ja valkosuklaatäytteet tavallisten sokerikakkupohjien välissä. Onpas hankalaa saada epätasaisen näköinen pinta vanhalle autolle... No, röpelöä löytyy, vaikka yrittäisikin tasaista :)
Hinaussysteemissä sain pyörittelemällä marsipaanin sisään yhden riisinuudelin tehtyä tuollaisen köysiviritelmän. Ja mitä hämmentävintä, olin kahdessa kakussa valmis kaksi tuntia ennen kuin kaveri tulee hakemaan! Hiphei.
Hinaussysteemissä sain pyörittelemällä marsipaanin sisään yhden riisinuudelin tehtyä tuollaisen köysiviritelmän. Ja mitä hämmentävintä, olin kahdessa kakussa valmis kaksi tuntia ennen kuin kaveri tulee hakemaan! Hiphei.
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Martti
Mää oon Martti. Vähän niin kuin startti, mut M:llä. Anton juhlistaa synttäreitään Martti-kakulla ja sain yrittää sellaisen näperrellä. Sisällä mustikka-vanilija-sitruunatäyte (2xFlora Vispi, 1x vanilijatuorejuusto, 1x sitruunarahka, vanilijakreemiä varmaan ainakin 1dl, tomusokeria maun mukaan ja joka kerrokseen omin kätösin kerättyjä mustikoita).
Hinausviritelmä. Pinta tehty tuputtelemalla kaakaojauhetta, pronssista ja oranssista tomuväriä.
Tuossa jutussa, jossa koukku on kiinni, on sisällä yksi cocktailtikku, jonka sitten iskin kakun sisään.
Päälinen on vaahtokarkkimassaa, johon tekovaiheessa laitoin väriksi kaakaojauhetta. Se ei ihan tehnyt hyvää ja vähän tuli halkeilevaa massaa. No, onneksi Martin kuuluu ollakin hieman ruttuinen :)
Hampaat olivat kuulema tärkeät :)
Ja seuraava projekti onkin (taas) se kuvaamaan opettelu!
lauantai 7. tammikuuta 2012
Salama McQueen - vol.4?
Salamaa Sakulle synttäreille! Onneksi olkoon sankarille marsipaanilla kuorrutetun, vadelmaa sisältävän Salaman kera :)
Tällä kertaa tein Salaman 26cm vuokaan, joten vähän tuli korkea suhteessa pituuteen. No, nyt Salama on sitten "radalla", sitä tuo alareunan musta marsipaani yrittää esittää. Kyllä on mahtavaa tehdä hommia, kun on kunnon materiaalit, tässä kohtaa kreemi ja marsipaani.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Mercedes kakku
Minä en ymmärrä oikein autoista - tai ainakaan niitten mittasuhteista - hölkkäsen pöläystä. Sain toiveeksi tehdä vihreän pitkänmallisen -95 Mercedes farmariteemaisen kakun. Jostain syystä ajattelin heti muotokakkua.
Hieman haaveeksi tuo varsinainen mersun muoto, tuo näyttää nyt lähinnä halvalta ladalta, johon on ympätty keulakoriste... No, pääasia oli kuitenkin, että kakun hakija oli mielissään :)
Sisällä sitruuna-vadelma-daim-täytettä soveltaen Kinuskikissan ohjetta, mutta vaihtaen limen sitruunaan. Liivatetta en käyttänyt, kun tein tarpeeksi tönäkkää täytetää kokoamista varten vanilijakreemijauheen avulla.
Samankaltaisen koristelun bongasin jostain netin kuvahausta, en nyt muista mistä. Rouva V:n diilaama Robertsin (?) marsipaani on kyllä mahtavaa käsiteltävää, pelasti monesta pinteestä! Ei tosin tuota auton kallistumista... :)
Tässä vielä kuva kakusta ennen muotoilua ja päälystämistä. Kokosin sen neliövuokaan alaosasta ja sitten nuo kaksi palaa siihen päälle.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Hyrre-kakku / Dizzy-cake
Tämä Hyrre-kakku lähti juhlistamaan erään sankarin synttäreitä. Toiveena oli "joku Puuha Pete -kakku, saha tai vasarakin käy tai sitten betonimylly". Tässä sitten betonimylly Hyrre Puuha Petestä. Toivottavasti sankari tunnistaa.
Hyrre on koottu suklaisista kääretorttulevyistä leikkaamalla saksilla ja kaavalla vähän Eben tyyliin. Sisällä ei ole betonia, vaan mansikka-vanilija-raparperitäyte tyyliin tämä (riitti reilusti koko kakkuun ja jäi ylikin)
2 prk Flora Vanilla
2 prk Sunnuntai vanilijatuorejuusto
vajaa desi vanilijakreemijauhetta (en tiedä, kuinka paljon meni, käytin loput mitä kaapista löytyi)
n.300g kiehautettuja ja soseutettuja pakastemansikoita
n.5 vartta raparperia, kiehautettu soseeksi sokerin kanssa
Sokeria ja mansikkatomusokeria maun mukaan
Ehkä olisi saanut olla mansikkaa ja raparperia enemmän, mutta näillä mentiin nyt ja aika mutulla.
En ole mitenkään taitava arvioimaan tilavuuksia ja määriä.... ääriviivat oli tarkoitus olla mustalla pikeerillä, kuten Ebelläkin. No, ei tullut sitten mieleen, että ei sitä koko yhden munan pikeeriä tarvitse mustaksi värjätä, vaan aika vähän olisi riittänyt noihin pursotuksiin. Tyhmästä päästä kärsii ja nyt meni sitten loppu musta pastaväri ja lakritsikastiketta ja kaapissa nököttää nyt monta desiä tuollaista mustaa mömmöä. Hienoa minä!
Hyrren maalasin pastavärillä suoraan ticcinomassalla päälystetylle kakulle ja sitten pursottelin ääriviivat. Ehkä tässä leipoessa oppii, ellei muuta, niin sietämään virheitään, mutta kyllä silti aina nyppii tuollainen amatöörimäinen pursotusjälki ja muutkin sähläykset. No, oppi ja ikä kaikki.
Kaikesta huolimatta onnea sankarille! :)
***
This Dizzy cake is for my friend's son who has reached the respectful age of 2 years. Wonderful :) He wished a Bob the builder themed cake, so I attempted to make the cake look like Dizzy.
The cake is filled with strawberry-vanilla-rhubarb filling: I used about 300g of smashed strawberries, 5 straws of rhubard, softened by boiling with 5dl of Flora Vanilla (like whipable vanilla sauce) and 400g of vanilla creme cheese/prepared cheese (I mean tuorejuusto in Finnish) and around 1 dl of vanilla creme powder. Mix them all together after whiping the creme and voilá, you have the fillign.
You also find the link from the Finnish text to a blog post giving hints in how to shape the cake.
I am semi-happy with the result, but I always learn new things while baking... this time I once again learned that I really should cope with and accept my mistakes, since everything did not go as I planed with this cake. Anyways, hope the birthdayboy will recocnise the character. Dizzy was painted on top of the cake and then I piped the outlines.
Happy birthday!
Jalkapallokakku / Football cake
Jalkapallo, joka on täytetty valkosuklaa-vadelmatäytteellä (1 levy Pandan valkosuklaata sulaettuna sekoitettuna Flora Vispiin, jossa puolikas purkki vanilijatuorejuustoa + kiehautettuja pakastevadelmia) lähti juhlistamaan täysikäisyyden saavutta jalkapalloilijaa.
Kentänhoitajan pitäisi olla vähän skarpimpana tämän pallokentän hoidossa, sen verran tuo nurtsi on pitkää.
***
I am so sorry that I have been absolutely too lazy to write these posts in English. I have had some kind of lazy period and I have been trying to avoid everything that even remotely relates to my thesis (e.g. english language, in which I am writing...) Mainly I have been complaining about my mistakes in the baking or decorating process, so you haven't missed much :)
This football cake has rasberry-white chocolate filling and it is covered with sugar fondant (ticcino is the term for that fondant in Finnish). I used rasberries, mixed with white chocolate fillin made of these incredients: whipped 2,5dl of Flora Vispi (a creme that I use practically always but others do also fine), add 100g of vanilla prepared cheese (don't know the exact term in English, tuorejuusto in Finnish) and melted 130g of white chocolate in this mousse.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Salama McQueen -kakku vol.3
Autoteemalla jatketaan. Tällä kertaa otin kolmannen erän Salam McQueenin kanssa. Toiveissa "jotain hyvää" kakun sisälle synttäreitään viettävälle Oliver-pojalle ja päädyin mansikkarahkamousseen.
Ihan ensimmäisenä on kiitoksen sanat lausuttava Rouva V:lle, jolta kävin hakemassa punaista marsipaania! Ei yhtään hassumman makuista, jopa näin marsipaanidissaajan mielestä ja hyvin taipui Salaman päälle. Onneksi tällaista tavaraa on pienen automatkan päässä kaupan :) Ostin myös Ticcinomassaa paketillisen ja jemmailen sitä viikon muihin kakkuihin.
Vaikka marsipaani olikin sitten hyvän väristä ja antoi sileän pinnan, ei se silti valitettavasti anna anteeksi hieman epätasaista kreenimipintaa. Salaman pupillitkin ovat sen verran pienet, että on vähän diiseliä mennyt liikaa...
Jostain syystä nämä Salamat tuppaavat näyttämään yhä enemmän kuplavolkkareilta, eikä niiltä "littanoilta autoilta, jotka sanovat Wroooom", ystävääni lainaten ;)
Ei tämä auto nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan taas mennyt, varsinkin kun tietoisesti liiallista kostutusta välttäen sain silti jostain syystä pohjan kovasti märäksi... Yllättäen saa myös aamupäivän vierähtämään hyvin yksityiskohtia näpertäessä, vaikka onkin vähän karsittu alkuperäisen Salaman sponsoritarroja yms.
Olen ihan pakkomielteinen näissä näpertämään renkaat erikseen, kun haluan ne noin vinoon (ihan kuin olisi auto juuri paikalle kurvannut :D) Tällä kertaa Salama sai vähän kruusatummat vanteet: Renkaat on tehty kukin yhdestä Käck-patukasta, joka on Pirkan Dominokeksin ympärille kietaistu ja keskelle sudittu hopeatomuväriä.
Hyvää synttäriä automies Oliverille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























