sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäiväkakkuja

Omalle isälle ja appiukkokokelaalle tein samasta suklaakakkutaikinasta kakut appelsiinikermavaahdon kera. Kakkutaikina on aikas jöötiä, neljännes kilo suklaata ja vähän jauhoja pitämään kasassa, mutta kaffen kanssa maistui. Ohje löytyy täältä, tosin vähensin desin sokerimäärästä.

Appelsiinikermavaahdossa oli 6dl kermaa (Millac Gold), sokeria ja yhden appelsiinin kuori. Omaan makuun olisi voinut olla vielä vähän lisää appelsiinin makua, mutta voi olla, että vielä huomiseksi maustuu enemmän. Koristeet marsipaania kumpaisessakin.




Omalle isälle hieman rakennushenkistä.




Työkaluista vähän kirjailtua ja sydäntä peliin myös.









Halusin pitkästä aikaa ruiskia kermavaahdot vähän noin krouvisti, mielestäni suklaakakku vaatii tuolaista vaahtoista höhhöä kaverikseen. Joskus sileä marsipaanipinta ei ole se kaikkein herkullisimman näköinen.




Naapuriin lähti pienempi kakku isänpäiväkukkineen.
Ohjeen taikinan paistoin 20cm ja 15cm vuoissa, pienemmän leikkasin kolmeen osaan, isomman kahteen.








Remonttikakun tuhoamiskuva. Aika jöötiä suklaata.



Wagner-kissa porukoilla ottaa lunkisti tästä kaikesta juhlahössötyksestä huolimatta :)

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Isänpäiväennakko 2011

Tässä virittäydytään isänpäivän tunnelmaan hieman ennakkona ystävän pyynnöstä. Piiiiiitkästä aikaa kakkuilua siis ja tällä kertaa vadelma-mansikka-valkosuklaatuotos (valkosuklaatäytettä ja molemmissa väleissä mukana menossa vadelmahillo-mansikkasoseraita) sokerimassa-marsipaanipinnalla.




Jotenkin oli olevinaan hankalaa koristelua keksiä... Mutta kai sitä isille saa olla kukkia ja sydämiä?




Kukkien sininen väri on Wiltonin sky blue, jossa inan verran Wilttonin pinkkiä (taas kiitokset vinkistä Piikkiön suuntaan :) )





Muuten, mitenkäs muut säädettävän reunavuoan käyttäjät: Minusta tuntuu, että säätösysteemin takia kaikista, varsinkin pienemmistä, kakuista tulee vaan tällaisia kananmunan muotoisia tai soikeita... onko jotain kikkakolmosta, jolla asiaan voisi vaikuttaa?



Hömppää:) 
Niin ja ei isäkään päässyt ilman glitteriä...

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Päivän hyvä työ...

Muutama viikko sitten liityin Sharewoodiin, joka on virtuaalinen metsä, jossa mainoksia klikkaamalla saa tuettua valitsemaansa järjestöä 5snt/mainos/päivä. Vaikka välillä summa voi tuntua pieneltä, niin on mukava netissäroikkujana käydä tällaista klikkailemassa ja muodostaa pienistä sentistä iso puro. Suomen Eläinsuojeluyhdistyksellekin rahaa on kertynyt melkein 3500€ ja varmasti erityisesti pienemmille avustuskohteille yksikin klikkaus on eteenpäin. Sivusto perustuu siis mainostajien tukiin klikkailujen perusteella ja on täysin maksuton jäsenilleen: omasta mielestäni kerrankin järkevää mainostajien ja järjestöjen yhteistyötä, saisi jopa olla lisää mainoksia, joista osa on ollut ihan mielenkiintoisia.

En siis mitenkään nyt paasaa vaan vinkkaan helposta tavasta saada hyvä mieli itselle ja samalla auttaa :)
Eli jos kiinnostaa klikkailu, metsän kasvattaminen ja senttien kerääminen, niin tervetuloa liittymään Sharewoodiin esim. tästä linkistä.



Talvi saa tulla.

Tunnustuksia ja VAPAUS JEE! :)


Hei vaan kaikki (?!) pitkästä aikaa! Tässä aamukaffetta juodessani oli tullut jopa pari tunnustusta blogiini Ilonalta ja Maissilta. Kiitoksia heille, ihan tässä yllättyy tällaisesta huomiosta :) Ihan uusi juttu minulle, mutta "viihdytän" nyt muutaman jutun itsestäni kertomalla. Bloggailua on nyt ehkä puolisen vuotta takanapäin ja niin kauan kuin on kakkuja on myös Kissanminttua ja Pilvipullia (viikonloppuna taas kakkuja pitkästä aikaa!)



Tunnustuksen saamisen jälkeen kuuluu tämän postauksen lisäksi kiittää tunnustuksen antajaa, vastata kymmeneen kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin kymmenelle ihanalla blogille.  Vaikka ohjeessa on sana kuuluu, niin eiköhän tämä kuitenkin ihan leikkiä ole ^^ Tässä kysymykset ja vastaukse:

1. Lempivärisi: Vaihtelee fiilisten mukaan, yleensä joku pirteä 


2. Lempieläimesi: Kissa, toisena kirivät hevoset
3. Onnennumerosi: Kuten joskus on tullut selville, minähän en tajua numeroista mitään!


4. Alkoholiton lempijuomasi:  Aamukahvi
auringonpaisteisessa puutarhassa
5. Facebook vai Twitter: FB


6. Mistä pidät: Näpertelystä, haaveilusta, itsensä kehittämisestä ja uuden oppimisesta, luonnosta, auringosta, puutarhan tonkimisesta ja vaikka mistä muusta. 


7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Lahjojen antaminen.
8. Lempimuotosi: Kelpaako nukkuvan kissan muotoinen käärö?
9. Lempipäiväsi: Lauantai, mielellään aamupäivä.

10. Lempikukkasi: Kaikki, jotka suostuvat minulla kukkimaan :) Ehkä eniten pidän myskimalvasta.

Jassoo, tällaista. Olen yleensä aikas lailla pitkäsanainen näissä tällaisissa. Mutta toinen asia, jota piti hehkuttaa, on gradun lähettäminen matkaan!! Minut on vallannut olemisen sietämätön keveys, ennen kuin saan kommentoidun version takaisin ja pitää vähän viilata ennen lopullista palauttamista. (Gradu taitaa vielä kummitella, koska jostain syystä rivivälinä on 1,5... )