Nyt täällä päässä tulee hiljennyttyä vähän ja keskityttyä oikeisiin kukkiin ja kesään (joka toivottavasti edes vähän tästä lämpenee!)
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Muumipappaa 4+4
Tällaisen muumipapan sain tehdä varmasti yksille suurimmille kakkufaneilleni, neljä vuotta täyttäneille kaksospojille. (Tuohon nelosten väliin laitoin vielä plussan, niin ei näyttänyt siltä, että joku täyttää 44) Sisälmyksinä muumipapalla kinuskitäyte, joka oli höystetty vadelmasoseella. Saa ainakin suun makeaksi ellei muuta!
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Kastekakkua viikonlopun teemaväreissä
Ja jatketaan sini-valkoisella linjalla. Sisällä tässä on maitosuklaatäyte ja oli kivaa kokeilla kermakerroskakkua. Korkeahan siitä tuli ja vaati erinäisiä viritelmiä, jotta sain sen laatikkoon suojaan, mutta toivottavasti säilyi suuremmitta vaurioitta perille.
torstai 7. kesäkuuta 2012
Ajoneuvokakkuja ja kiirusta
Olen aina ihmetellyt, että miten niin jollain voi olla bloggaamisessa ja kakkuilussa niin kiire, ettei ehdi joko ottamaan kuvia tai päivittämään. No, tulipahan sekin todettua, että on mahdollista. Tässä muutama yllättävänkin samanhenkisistä kakuista, joista tämä 60-vuotiskakku lähti viime lauantaiana ylioppilaskakkukiireiden keskellä. Sisällä tässä on Fazerinaa, nam, ja kilpuri, joka näyttää vähän Mikki-Hiiri neppisautolta. Nahkatuoli ei harmi vaan näy kuvissa kunnolla.
Muita kakkuja ko. viikonloppuna lähti yhteensä seitsemän: kolme kouluratsastuskakun näköistä hevosen sijaan ylioppilaslakilla höystettyä ja kolme ylioppilaslakilla ja punaisilla ruusuilla koristeltua mansikkakermakakkua sekä yksi vaaleanpunainen kerroskastekakku. Lisäksi pyöräytin 70 macaronssia koristeineen samalla, kun olin loppuviikosta kahdessa eri työssä. Ja vaikka olisikin kuvat ehtinyt napata, oli kamerasta akku loppu!
Tämä taasen esittää kivilouhimon kuorma-autoa. Tällainen lähti tuplana eräälle eläkkeelle jääjälle.
Tällä viikolla olisi luvassa vielä kolme kakkua kavereille, sitten koittaa kakkuloma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)