torstai 30. kesäkuuta 2011

Koekakkuilua / test wedding cake

Tänään väkersin pikkuriikkisen vähän muunnellun koekakun maistiaisiksi.



Sisällä mustikka-sitruuna-valkosuklaatäytettä, jota olen jo ennemmin täällä käyttänyt. Nyt tosin tuli puoli purkkia sitruunatuorejuustoa, joka maistuu yllättävän vahvasti. Mustikat kun sekotti valkosuklaamousseen, täytteestäkin tulee kivasti lila.



Koristelut aiheuttivatkin sitten vähän päänvaivaa... Rouva V:ltä hain extravalkoista marsipaania, loistotavaraa. Kukkia yritin tomuvärillä "liukuvärjätä" niin, että lehtien päissä tummempaa, mutta eihän sitä koskaan oikein osaa lopettaa ajoissa... 

Reunoille testailin toivottuja pursotuskuvioita/kirjailua tomuvärillä värjätyllä valkosuklaalla... Jäätävää piipertämistä pikkukakkuun ja jälki oli lähinnä sotkuista. Täytyy lopulliseen kakkuun keksiä joku kuvio, eikä vaan tällaisella huonolla hahmotuskyvyllä piirrellä muuten vaan.

Nyt suunta Tanskaan loppuviikosta, vuorossa gradu "loma": Kaksi viikkoa näpyttelyä NIASissa (Nordic Institute of Asian Studies). Elikäs hyviä heinäkuita kaikille!

***

This tiny test cake is filled with blueberry-citron-white chocolate filling and covered with marzipan. The filling is also purple, whici ties nicely all the cake parts together.
One thing I was not satisfied with this cake was the piping with white chocolate, coloured with dust colour... nearly cried while making them, for some reason it was really difficult.

Well, soon I am of to Denmark to write my thesis for two weeks in Nordic Institute of Asian studies. I am looking forward to have time and to be able to concentrate on my thesis 100%.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Auringonkukkapassionhedelmäjuustokakku



Hyvää juhannusta! 
Kakkuista en malttanut pitää näppejäni irti vaan piti sitä tuoda tarvitkkeet mukana tänne Keski-Suomeen ja tehdä vähän juustokakkua.



Taas mentiin ympyräpursotuksilla ja kukilla: Kakku tosin on tuhottu jo, joten jäljellä ei ole todistusaineistoa :)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannuskakku / Midsummer festival cake



Tuhtasin tässä aamulla tällaista kakkua äitin työkaverille juhannukseksi. Sisällä kesäisesti raparperi-mansikkatäytettä, jossa tällä kertaa niin paljon rehuja, että meinasi tulla vähän löysää liivatteista huolimatta.



Pajukorissa ruusuja juhannukseksi siis.



Olen tällaista ruusukakkua jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla. Tuli kohtalainen, vaikka tuo ruusujen pursottaminen on minulle edelleen vähän mysterium tremendum et facinans... (okei, termiä ei ihan oikein käytetty, mutta menkööt näin lomalla :D)

Nyt meikä suuntaa kohti Keski-Suomea sukulaisten luo nauttimaan sateisesta Suomen juhannuksesta. Passionjuustokakun tarpeet pakattu mukaan, kuin myös paikallisen lihakaupan mahtihyvät erikoismakkarat, joten saa katsoa, jos jonkun kuvan ehtii kakusta räpsiä. Ehkä. Tai sitten se syödään heti!

Hyvää juhannusta kaikille! 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Hyrre-kakku / Dizzy-cake



Tämä Hyrre-kakku lähti juhlistamaan erään sankarin synttäreitä. Toiveena oli "joku Puuha Pete -kakku, saha tai vasarakin käy tai sitten betonimylly". Tässä sitten betonimylly Hyrre Puuha Petestä. Toivottavasti sankari tunnistaa.




Hyrre on koottu suklaisista kääretorttulevyistä leikkaamalla saksilla ja kaavalla vähän Eben tyyliin. Sisällä ei ole betonia, vaan mansikka-vanilija-raparperitäyte tyyliin tämä (riitti reilusti koko kakkuun ja jäi ylikin)
2 prk Flora Vanilla
2 prk Sunnuntai vanilijatuorejuusto
vajaa desi vanilijakreemijauhetta (en tiedä, kuinka paljon meni, käytin loput mitä kaapista löytyi)
n.300g kiehautettuja ja soseutettuja pakastemansikoita
n.5 vartta raparperia, kiehautettu soseeksi sokerin kanssa
Sokeria ja mansikkatomusokeria maun mukaan

Ehkä olisi saanut olla mansikkaa ja raparperia enemmän, mutta näillä mentiin nyt ja aika mutulla.




En ole mitenkään taitava arvioimaan tilavuuksia ja määriä.... ääriviivat oli tarkoitus olla mustalla pikeerillä, kuten Ebelläkin. No, ei tullut sitten mieleen, että ei sitä koko yhden munan pikeeriä tarvitse mustaksi värjätä, vaan aika vähän olisi riittänyt noihin pursotuksiin. Tyhmästä päästä kärsii ja nyt meni sitten loppu musta pastaväri ja lakritsikastiketta ja kaapissa nököttää nyt monta desiä tuollaista mustaa mömmöä. Hienoa minä!



Hyrren maalasin pastavärillä suoraan ticcinomassalla päälystetylle kakulle ja sitten pursottelin ääriviivat. Ehkä tässä leipoessa oppii, ellei muuta, niin sietämään virheitään, mutta kyllä silti aina nyppii tuollainen amatöörimäinen pursotusjälki ja muutkin sähläykset. No, oppi ja ikä kaikki.

Kaikesta huolimatta onnea sankarille! :)

***

This Dizzy cake is for my friend's son who has reached the respectful age of 2 years. Wonderful :) He wished a Bob the builder themed cake, so I attempted to make the cake look like Dizzy.

The cake is filled with strawberry-vanilla-rhubarb filling: I used about 300g of smashed strawberries, 5 straws of rhubard, softened by boiling with 5dl of Flora Vanilla (like whipable vanilla sauce) and 400g of vanilla creme cheese/prepared cheese (I mean tuorejuusto in Finnish) and around 1 dl of vanilla creme powder. Mix them all together after whiping the creme and voilá, you have the fillign. 

You also find the link from the Finnish text to a blog post giving hints in how to shape the cake.

I am semi-happy with the result, but I always learn new things while baking... this time I once again learned that I really should cope with and accept my mistakes, since everything did not go as I planed with this cake. Anyways, hope the birthdayboy will recocnise the character. Dizzy was painted on top of the cake and then I piped the outlines.

Happy birthday!

Jalkapallokakku / Football cake


Jalkapallo, joka on täytetty valkosuklaa-vadelmatäytteellä (1 levy Pandan valkosuklaata sulaettuna sekoitettuna Flora Vispiin, jossa puolikas purkki vanilijatuorejuustoa + kiehautettuja pakastevadelmia) lähti juhlistamaan täysikäisyyden saavutta jalkapalloilijaa.

Kentänhoitajan pitäisi olla vähän skarpimpana tämän pallokentän hoidossa, sen verran tuo nurtsi on pitkää.




***

I am so sorry that I have been absolutely too lazy to write these posts in English. I have had some kind of lazy period and I have been trying to avoid everything that even remotely relates to my thesis (e.g. english language, in which I am writing...) Mainly I have been complaining about my mistakes in the baking or decorating process, so you haven't missed much :)

This football cake has rasberry-white chocolate filling and it is covered with sugar fondant (ticcino is the term for that fondant in Finnish). I used rasberries, mixed with white chocolate fillin made of these incredients: whipped 2,5dl of Flora Vispi (a creme that I use practically always but others do also fine), add 100g of vanilla prepared cheese (don't know the exact term in English, tuorejuusto in Finnish) and melted 130g of white chocolate in this mousse. 

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Hääkakkukoekakku

Kerrassaan mainio sana, hääkakkukoekakku. Tässä siis jatkoa äitin töihin menneelle nimipäiväkakulle, joka on samalla erään onnellisen pariskunnan hääkakun koekakku. Sisällä tässä on valkosuklaa-mustikkatäyte, joka meni kyllä hieman penkin alle, koska Belgialaiset pakastemustikat kiehautettuna eivät kyllä vastaa kotimaisia mustikoita... Myös hieman valkuaisvaahtoa ja sitruunatuorejuustoa olisi tuonut ryhtiä täytteeseen.



Tässä kakussa meinasi käydä kalpaten... ensinnäkin pohja oli todella mureneva jostain syystä, liekö mennyt vähän liian vähän/paljon jauhoja vai mitä. Toisekseen olin eilen kakkua täyttäessäni tyystin ajatuksissani: Mietin, että onpas todella matala kakku, kun olin saanut päälimmäisen pohjalevyn kakun päälle. Ei ihme, sillä olin laittanut ylempään väliin vain mustikkasoseen, en valkosuklaatäytettä! 

Siinä sitten yritin jo muutenkin erilaisia mannerlaatooja muistuttavaa murentunutta päälipalaa ottaa pois, lisätä täytteen ja koota murentuneesta pohjasta palapeliä kakun päälle... loppu hyvin, kaikki hyvin, kreemitys sentään sai päälisen suhteellisen tasaiseksi (tosin ei ihan omaa silmää mielyttänyt kreemipinta...)




Nyt sitten tuleekin kukkakavalkaadi, liljoja edestä ja takaa, lilja makaa, lilja heteillä ja nomparelleilla, lilja blingblingtingeltangel auringossa ja vähän noita pisaroitakin. Jostain syystä nuo viisiterälehtiset ovat ryhdikkäämpiä tässä kuin kuusi.












Tässäpä tämä, sunnuntaiksi taas uusia, hieman erilaisia haasteita.

Nimppari- ja koekakku

Tämä kakku lähti äitin töihin juhlistamaan ensinnäkin äitini nimipäiviä, jotka olivat tällä viikolla. Samalla äitini työkaverin tytär saa maistiaispalaset niin tästä kuin toisestakin kakusta, sillä minulla on heinäkuussa kunnia tehdä hänen häihinsä kakku (juu, jännittää vähän!)



Tämä kakku on syönyt sisuksiinsa vadelma- ja maitosuklaatäytteet. Että inhottaa olla ulkomaisten marjojen armoilla, kun ne pitää aina kiehauttaa. Muistaakseni Yhteishyvässä oli juttu myös kerran siitä, että vaikka pakastemarjoissa olisi joutsenmerkki, takaa se marojen olevan vain 75% suomalaisia! Vadelmien kanssa eritoten kannattaa mielestäni aina noudattaa varovaisuutta, sillä niissä on kaiketi yleisimmin norovirusta... 

No, vähän pirteämpiin asioihin: Pohdin kauan, että millä ihmeen ilveellä sitä saisi kakun alareunaan tuollaiset kuviot, kun tuppaan aina leikkaamaan miten sattuu reunat. Olin jo melkein sellaista nipistintä tilaamassa, mutta tajusin viime hetkellä, että hei, minullahan on juuri oikea värkki tähän touhuun! (siis sellainen simpukka-marsipaanityövälinepuikkomikälie) 



Aiemmin tilailin Englannista vähän kondiittorin sokeria muiden tuotteiden ohella ja nyt vihdoin eilen illalla vähän läträsin sen kanssa (ja poltin peukaloni...). Monessa paikassa olen ihastellut noita "vesipisaroita" ja täytyy sanoa, että ovat jokseenkin hypnoottisiia, varsinkin auringossa. Odotettavissa niitä siis jokaiseen kakkuun tästä lähtien.




Ruusunnuppujen tekeminen on minulle edelleen vähän mysteeri... Kakun päälinen on Rouva V:ltä ostettua ticcinomassaa. Tuo valkoinen väri ei oikein anna mitään anteeksi...



Siskoni oli ystävällinen ja toi minulle Helsingistä purkillisen helmiäissprayta Bake&Party -kaupasta ja säästyin toimituskuluilta (on ne hinnat silti huimaavia verrattuna brittiläisiin vastaaviin...). Nyt elämässä on siis taas kimalletta!


keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Salama McQueen -kakku vol.3

Autoteemalla jatketaan. Tällä kertaa otin kolmannen erän Salam McQueenin kanssa. Toiveissa "jotain hyvää" kakun sisälle synttäreitään viettävälle Oliver-pojalle ja päädyin mansikkarahkamousseen.



Ihan ensimmäisenä on kiitoksen sanat lausuttava Rouva V:lle, jolta kävin hakemassa punaista marsipaania! Ei yhtään hassumman makuista, jopa näin marsipaanidissaajan mielestä ja hyvin taipui Salaman päälle. Onneksi tällaista tavaraa on pienen automatkan päässä kaupan :) Ostin myös Ticcinomassaa paketillisen ja jemmailen sitä viikon muihin kakkuihin.



Vaikka marsipaani olikin sitten hyvän väristä ja antoi sileän pinnan, ei se silti valitettavasti anna anteeksi hieman epätasaista kreenimipintaa. Salaman pupillitkin ovat sen verran pienet, että on vähän diiseliä mennyt liikaa... 




Jostain syystä nämä Salamat tuppaavat näyttämään yhä enemmän kuplavolkkareilta, eikä niiltä "littanoilta autoilta, jotka sanovat Wroooom", ystävääni lainaten ;)




Ei tämä auto nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan taas mennyt, varsinkin kun tietoisesti liiallista kostutusta välttäen sain silti jostain syystä pohjan kovasti märäksi... Yllättäen saa myös aamupäivän vierähtämään hyvin yksityiskohtia näpertäessä, vaikka onkin vähän karsittu alkuperäisen Salaman sponsoritarroja yms.





Olen ihan pakkomielteinen näissä näpertämään renkaat erikseen, kun haluan ne noin vinoon (ihan kuin olisi auto juuri paikalle kurvannut :D) Tällä kertaa Salama sai vähän kruusatummat vanteet: Renkaat on tehty kukin yhdestä Käck-patukasta, joka on Pirkan Dominokeksin ympärille kietaistu ja keskelle sudittu hopeatomuväriä.


Hyvää synttäriä automies Oliverille! 

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Autopätkisjuustokakku



Alunperin ystäväni toivoi lastensa synttäreille traktorikakkua, mutta koska olin viikonlopun poissa maisemista, en ehtinyt täytekakkuilla. Siispä pätkisjuustokakku (Chocomumin reseptillä taas, paitsi käytin Flora Vanillaa purkillisen) oli taas listalla. 




Sankarit ovat kertakaikkisia automiehiä ja mieleen tuli Marimekon autot kuosi. Siispä väkersin vähän hassuja pikkuautoja kakkua kiertämään. Kynttilät sankareille tulee sitten oman talon puolesta. Tällaista siis tällä kertaa.


Herra Gusto

Arpaonni suosi Avec Sofién blogiarvonnassa ja sain kahvihetkieni seuraksi Herra Dolce Gusto Circolon keittämään minulle mitä erilaisimpia kahveja. Hämmästyttää tällainen tuuri :)



Iso on vekotin ja hieman hirvittää kertakäyttöisten kahvinappien käyttö (ja se muovimäärä), mutta herkkuhetkiin silloin tällöin kelpaa minullekin cappuccino :)




Kaikesta kahvista huolimatta olen tähän saakka innostunut eniten noista valoista tässä koneessa: kerrassaan päheet! 



No niin, hupinsa kullakin. Ehkä hieman kahvia elimistöön ja pian taas pari kakkua.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Syntymäpäiväkakkua

Tällainen kakku juhlistaa 50-vuotiaan sankarin elämäntaivalta. Sisällä on mansikkarahkatäyte tummien sokerikakkupohjien välissä.


Jossain blogissa, en nyt muista missä, oli vedetty raapalla tuolla tavalla aallot kakun päälle ja päätin samaan pyrkiä. 




Päivänlilja joka vuosikymmenelle :)



Onnea sankarille!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ponikakku



Tämä kakku lähti juhlistamaan kahdeksan vuotta täyttävää ponityttöä samaan paikkaan kuin Hello Kitty. Koristeesta tästäkin on oma postauksensa, joten ei siitä sen enempää.




Kyllähän päivänsankarille pitää glitteriä olla! Ekaa kertaa myös yritin siloittaa kakun reunat raapalla. Muuten jees, mutta Flora Vispi oli vähän liian löysää ja tuon pyörivän alustan reuna oli vähän tiellä, niin ei saanut ihan parhaassa kulmassa läästittyä.



Tästä on nyt monta kuvaa, kun itse olin ihan tyytyäinen suoritukseen. Kavionjäljet tehty tyllien avulla sokerimassasta. Sisällä tässä hevos- tai ponikakussa (ottaa sitten tuosta selvää :)) on suklaamoussea maitosuklaasta tummien sokerikakkupohjien välissä.




Enkä tietenkään voinut vastustaa hevonkakkakasan pursottelua, kun kermaakin jäi vähän noista aidoista :D



Onnea päivänsankarille ja hyvää laidunkesää kaikille neljä- ja kaksijalkaisille!

Arpaonni suosi taas, en voi nyt ihan ymmärtää... Tällä kertaa aamukaffe meinasi mennä väärään kurkkuun, kun huomasin, että olin voittanut Avec Sofié -blogin arvonnassa...
Käykää ihmeessä kurkkimassa blogia, siellä on kauniita kuvia ruoasta ja matkustamisesta!

Hello Kitty -kakku / Hello Kitty cake



Eräälle päivänsankarille pyydettii Hello Kitty tai Disney-prinsessakakkua... tahdoin kokeilla uudestaan Hello Kittyä, joten tässä sitä ollaan. Koristteen postasinkin jo aiemmin. 

Välissä on vaaleassa sokerikakkupohjassa mansikkarahkatäyte: 1,5 purkkia Flora Vispiä, murskattuja mansikoita (keitettyjä, kun oli ulkolaisia), n. 0,5 dl vanilijakreemijauhetta, 1prk rahkaa sekä sokeria ja mansikkatomusokeria oman maun mukaan. 



Onnea vielä päivänsankarille!

Superminttujuustokakku


Tällaisen pyöräytin eilen, kun sisko tulee käymään ja vietetään vähän synttäreitä. Kyseessä siis UllanUnelman sivuilta otette superminttukakku, jonka tein 20 cm vuokaan.

Kummastelin, kun ohjeeseen tuli kahdeksan liivatetta... laitoin seitsemän ja kuudellakin, ellei jopa viidellä olisi mennyt hyvin. Nyt vaikuttaa hieman kumimaiselta. Laitoin sekaan Pirkan minttusuklaarakeita, joita tuossa päälläkin, mutta olivat sitten yön aikana ehtineet rumasti pissiä tuohon päälle...


Maistamaan en ole vielä päässyt, toivottavasti on hyvää. Vähän vispikerman käyttö arveluttaa, vaikuttaa hieman rasvaiselta maultaan, mutta tulos varmistuu sitten vasta iltapäivällä :)

Onnea vähän myöhässä siskolle! 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Hello Kitty ja ponikoriste

En malttanut olla laittamatta näitä koristeita tänne erikseen ennen kuin päätyvät huomisen kakkuihin juhlistamaan synttärisankarineitejä.

Eli Hello Kitty, jolle on muutama kesäkilo jo ehtinyt kertyä. Voin kertoa, että kofeeiinista tärisevät kädet (perusmäärä aamukahvia...), lämmin ilma sekä pienet yksityiskohdat eivät sovi yhteen...



Ja poni, josta ei nyt oikein osannut varmaksi sanoa, onko sittenkin virtahepo (se tuli mieleen ennen yksityiskohtien lisäämistä). Hieman tuo keskivartalo on vähän lysyssä. Kyseinen polle tuo mieleen oman laitumella huitelevan möllykkäsuomenjunttivuokrahevoseni, joka on löytänyt ihastuksen pikkuisesta russ-ponista. 



Kertakaikkinen kultakavio. Huomenna pitää kakun päälle lisätä joku tuki, sen verran painava heppa on, että uppoaa pian täysin kakun syövereihin... Taitaa olla laidunkausi tehnyt tehtävänsä :)



Nyt nukkumaan, jotta jaksaa huomenna pursotella kakkuja ja myllätä puutarhaa. Tässä vielä heppakaverini, joka onkin jo kerran aiemmin tainnut esiintyä täällä: