sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Hääkakku



Olimme viettämässä serkun ja hänen kauniin morsiammensa häitä lauantaina hotelli Kämpissä ja olin saanut jo hyvissä ajoin pyynnön tehdä kyseisiin juhliin kakkua. Toiveena oli jotain samankaltaista kuin Kakkuhelmi oli taiteillut täällä, mutta ilman päälikoristeita.




Varsinaisia valokuvia ei ehditty kokonaisesta kakusta pahemmin ottamaan. Tämä epäselvä otos on screen shot kakunleikkausvideolta, jolla näkyy myös inhottavan valaistuksen esilletuomat kuhmut ja muhkurat :( Nauha kakun ympärillä on marsipaania ja kakun vieressä kolme gluteenitonta muffinssia vadelmarahkasydämellä, valkoisella päälisellä ja mustalla rusetilla.

Kakun kokosin Wiltonin kerroskakkulautasia käyttämällä... Ymmärsin vasta kakkua kootessani, että olisi niitä putkia voinut vieläkin lyhyemmäksi sahata, sillä vaikka niitä melkein sentin kakun korkeudesta lyhemmäksi pätkäisinkin, silti jäi n. puolis senttiä pikeerillä umpeen läträttäväksi, mikä selittää nuo massiivisen mustat pursotusyritelmät. 




Sisällä siis suklaakakkupohja ja vadelmarahkatäyte. Kreemiä ja sokerimassaa. Käytin toiveesta muuta massaa kuin ticcinomassaa ja ostin sitten sitä R:llä alkavaa (en nyt muista nimeä...) massaa... Käytättäekö te sitä kakkujen kuoruttamiseen?! Ei meinannut tulla siistiä, ei, kun massa vaan repeili ja hajoili ja päälisestä tuli todella paksu, kun ei voinut reunojen hajoamisen pelossa kovin ohueksi tehdä... Eli back to tutut ja turvalliset sekä ennen kaikkea toimivat paikallisen kakkumestarin diilaamiin marseihin yms.

Onneksi oli kakulla tarjoilija leikkaamassa palasia juhlavieraille, koska oli sen verran tuhtia tavaraa. Muuten ei varmaan ihan niin paljon olisi mennyt. Jos muuten jollain on vinkata jotain hypersuklaista kakkupohjareseptiä ("kakunmuotoinen suklaa"), niin otetaan vastaan sellaiset, jotka sisältävät suklaata.




Ei nyt ihan Kakkuhelmen hienostuneille taidonnäytteille vedä vertoja ja pikeerin käsittelyä pitää vielä treenata, mutta olen tyytyväinen nyt kun ensimmäinen iso kakku on koettu ja tehty. Kiitos kaunis hääparille luottamuksesta tärkeänä päivänä! Kakku pääsi kerrassaan mahtaviin puitteisiin juhlistamaan teidän päiväänne. 
Ja Janne, uskotaan että maistui ;) Kiitos myös siskolle kuvaamisesta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti