keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Rengasta

Nyt tulee kakkua jos toistakin. Tässä ensin pieni rengaskakku isukin firman piikkiin. Sisällä muistaakseni perus maitosuklaatäyte ja vadelmahillo.








sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kakkukavalkaadi

Nyt tulee enemmän ja vähemmän kakkuja, joita toukokuusta tähän päivään olen tehnyt. Facebookiin on omiin kuviin ollut niin paljon näppärämpi laittaa, että blogi on elellyt valitettavasti vähän hiljaiseloa.

Kesälomaa olen yrittänyt pitää kakkuilusta ihan jo sen takia, että inhoan kesäkuumalla ja kauniilla keleillä mitään keittiössä häärätä saati sitten limaista sokerimassaa käsitellä. Kuitenkin muutama Tärkeille Ihmisille tuli tehtyä. Syksykin jatkuu todennäköisesti vähän (tai paljon) vähäisemmällä kakkutahdilla, sillä opiskeluprojektit vievät melkeimpä 24/7 ja lopun ajan ajattelin pyhittää "omalle laatuajalle". Mutta muutamia silti tuloillaan, joten palataan asiaan...




































































Ps. Onni- ja Enni-kakku eivät menneet samaan paikkaan ;)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Vappukakkuja

Ohhoh, aika rientää! On jäänyt näemmä päivittämättä vappukakkuja tänne. Eli ensimmäinen on meidän yliopiston laitokselle mennyt (murjottavannäköinen) pandakakku ja toinen meni erään tuttavan vappujuhliin. Ensimmäisessä sisällä mariannella höystettyä suklaatäytettä ja toisessa sitruunaa. 
















Pandaidea on suoraan internetin ihmemaailmasta. 













sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Rippikakkua




Rippijuhliaan viettävälle sain tällaisen tehdä. Ei olisi tarvinnut olla hempeä, mutta mihinkäs sitä koira karvoistaan... näppärä on tuo hankkimani helmimuotti, josta saa kahden kokoista helmeä.






Sisällä kakussa valkosuklaa- ja vadelmatäytteet. 






Kukkia pakersin ihan piparkakkumuoteilla Mansikkamäen medaljonkiruusukkeiden tyyliä jäljitellen, mutta kauas jäi... tuli lähinnä pitsireunahörhelöä. Ehkäpä näin orastavaan kevääseen sopii tuollainen herkkä sävy. Kakku on koottu pellillisestä kakkua, mitat n. 26x26 ja pienempi sitten jotain päälle sopivaa. Noin 33 henkilöä tästä pitäisi saada suuhunsa makeaa.




Pizzaa... kakkua... pizzaa?

Paikallisen pitserian uusien tilojen avajaisia juhlistamaan pitsantekijä-Calatassaray-faneille meni tällainen. Ideoita pitsaan googlailin ja esimerkiksi Purppurahelmeltä sain idean käyttää vadelmahilloa tomaattikastikkeena ja valkosuklaaraastetta juustona. Pohjan tein viiden munan kanssa noin 28 senttiseen vuokaan ja laitoin yhden täytevälin suklaatäytettä ja persikanpaloja.











Me&I Moody Frog



Tällainen pirtsakka suklaamoussella täytetty ja suklaa ganachella läästitty kakku lähti vaatekutsuille.
Annoin tällä kertaa tuon kuorrutteen jäähtyä aika tönköksi ja levittelin sitten lastalla päälle. Kuorrutuksessa siis 26cm kakkuun sulatettu 260g tummaa suklaata 2dl vispikermaa.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Haikarakakkua




Huihaihaikara kuljetti äippälomalle jäävälle ystävälle vähän kakkua työpaikalle. Opettajat pistelivät kuulema ansiokkaasti poskeensa tämän suklaamoussella ja vadelmahillolla täytetyn yksilön, mutta hehän tunnetusti syövät vaikka edellisen päivän pullaa.






Varpaita oli nyytissä lokoilevalla pikkuisella näkyvillä. 





Nyt alkaa kevät olla jo sellaisessa vauhdissa, että kukat valtaavat vapaa-aikaa kakkusilta. 
Kunhan se kevät nyt sieltä suvaitsisi saapua...