sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Traktorikakkua




John Deereä pellolle oli suunnitelmissa tällä kertaa. 
Sisällä vadelma- ja suklaatäytteet. 






Just ei ole nämä maatalousvälineet kovinkaan vahvuuksiani, mutta kai tuosta nyt traktorin erottaa :)
Ja 2-vuotispäivät kyseessä.






Tuleepas sähkösanomakieltä!
 Istuskelen justiinsa tässä pihalla ja suunnitelmissa on mennä möyrimään vähän puutarhajuttuja ja sitten ottaa aurinkoa. Kevät ja oikeat kukkaset ovat vähän minua tästä tietokoneen edestä vierottaneet (lukuunottamatta puutarhabloggailua) ja en ole pahemmin kenenkään kakkuja käynyt kommentoimassa. Eli hienoja kakkuja kaikilla kakkuenergisilla bloggareilla, näin kollektiivisesti kehuttuna! Minä harkitsen vähän kakkulomaa, sillä alkaa tuo marsipaani jo näinä hetkinä jo siihen malliin hikoilla, että oksat pois... Ensi viikonloppuna sitten palataan taas ylioppilaskakkujen merkeissä astian äärelle.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Rippikakkua

Tänä viikonloppuna ilahduttaa ripiltä pääsijää tällainen kakku diplomaattikreemillä ja kuningatarsoseella höystetyllä vadelmahillolla täytettynä. Päälinen vaahtokarkkimassaa. Kreemijutuissa kokeilin ensimmäistä kertaa marenkivoikreemiä sveitsiläisellä marengilla, jota teinkin (vähän laskuvirheestä johtuen) isomman satsin, josta osan laitoin pakkaseen. Ihan kivaa tököttiä, parempaa kuin peruskreemi.




Tuo tipu tuossa päällä yrittää olla kyyhkynen. Mukaan lähti myös mustakantinen raamattu, jonka voi halutessaan kakun päälle laittaa. Pikeeri oli ihan sopivaa koukeroihin, mutta nuo pallerot tuossa reunassa vaatisivat vähän jytkympää tavaraa, varsinkin kakkua siirrellessä.




Sitten vielä pari tulppaania, joista olen todella ylpeä, keskeneräisestä kukkapenkistä.



maanantai 14. toukokuuta 2012

Äitienpäiväkakkukavalkaadi

Tässäpä yhtä vaille kaikki äitienpäivänä eri suuntiin lähteneet kakut. Suklaata, fazerinaa, sitruunaa+vadelmahilloa välissä noissa kakuissa, erikseen siis. Suurin osa koristeltu ennen aamukahvia.
























Onnea äidit vielä näin jälkikäteen!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pienen ihmisen nimiäiskakku

Joonas saa tänään nimensä ja juhlaväki pistelee poskeensa tällaista kakkua. 





Tässä kävi sellainen semimoka, että piti alunperin olla kaksikerroksinen kakku... Perjantaina kakkupohjia paistellessa ei ihan laskupää toiminut ja eilen piti lisätä keskimmäinen kakku, jotta tulee tarpeeksi syötävää. Nyt vaan sormet ristiin, että pysyy kuljetuksen koossa, kun jostain syystä kakku muistuttaa Pisan kaltevaa tornia... Sisällä tässä mansikka- ja valkosuklaatäytteet, päällä vaahtokarkkimassa.






Esikuvana tämän juustokakun tunnelma, joten keltaista, ruskeaa, narsisseja ja keväisiä valkovuokkoja. 
Innostuin myös tuollaisen pikkuihmisen liljankukkaan kietoutuneena näpertelemään, facebook-statuksena "Teen vauvoja".









Onnea Joonakselle hienosta nimestä!

torstai 3. toukokuuta 2012

Lalaloopsy-kakku

Mikä on Lalaloopsy? En tätä ennen tiennyt, mutta ihan hauska nukkehahmo kyseessä. Sisällä tässä on sitruunatäyte ja vadelmaraita, päällä vaahtokarkkitaikina. Hieman meinasi tulla reunassa hätä vähän liian aikaisin kuivahtaneen vaahtismassan kanssa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin: "tikkailin" siihen tuollaiset lilat juttuset. Kyllä näin viikolla kakkujen tekeminen ottaa veronsa, tätäkin sai hyvän aikaa näpertää kotosalla eikä sitä paljon muuta tullutkaan eilen tehtyä.












tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappu @ CEAS

Centre for East Asian Studies, multiversumin paras paikka viettää vappua :) Hyvää ruokaa ja seuraa auringonpaisteessa. Vaikka kyseisestä puljusta jo valmistuin, olen siellä nyt kolme kuukautta harjoittelijana. Ja vappu sattui sopivasti tähän harjoittelun alkuun. Pyöräytin myös kakun meidän juhlallisuuksiin tuossa sunnuntai-illan ratoksi, bloggareitten tapaamisen jälkeen. Maanantaina aikaisin kävin kaupasta hakemassa sushi-tarvikkeita ja opiskelijaporukalla tehtiin muitten tarjottavien lisäksi myös susheja.



Aamulla kuvat kakusta räpsräps (pitäisiköhän siihenkin keskittyä ja esimerkiksi jotenkin hankkia valaistusta?!), sitten matkaan. Kakussa sisällä vademasoseraita ja sitruunatäytettä. 




Tässä vielä muutama kuva meidän vappu-barbequen tarjottavista.




















Kiina- ja Japani-boolit.