sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Sadonkorjuupiiras

Suolaista piirakkaa tuhottiin pihamaalla ystävien kesken päivänvarjo-pressuviritelmän alla sadekuuron yllätettyä.


TÄYTE
3 porkkanaa
1 kesäkurpitsa (250g)
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
4 dl juustorastetta (käytin mozzarella-emmental ja reilusti)
3 munaa
2 dl ruokakermaa (laitoin 2,5dl)
suolaa ja rouhittua mustapippuria
lisäsin vielä puolikkaan paketin ruohosipulituorejuustoa

POHJA:
2dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl perunasosejauhetta
1dl kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
150g pehmeää voita tai margariinia
1dl juustoraastetta
1 dl vettä

Kuori ja raasta porkkanat ja kesäkurpitsa sekä kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
Kuullota sipulia hetki öljyssä pannulla. Lisää pannulle porkkana- ja kesäkurpitsaraaste. Paista kasviksia, kunnes ovat pehmenneet. Nosta paistinpannu pois liedeltä.

Sekoita takinan kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseokseen pehmeä rasva ja juuroraaste. Lisää lopuksi vesi ja sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Levitä taikina irtoreunaisen kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. Itse käytin 24cm  halkaisijan vuokaa ja reunat kannattaa painella aika ylös.

Sekoita täytteen kaikki ainekset keskenään. Kaada täyte vuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti